Talvi puutarhassa

Kasvustojen suojaaminen ja hyvä suunnittelu ovat parhaat avut talven tuhoja vastaan.

Talvi tulee, sille ei voi oikein mitään. Minkälainen talvi sitten? Hurjat pakkaset, paljon lunta, molemmat? Pihan- tai puutarhanhoitajan on toki tiedettävä, minkälaisia talvia alueella on keskimäärin, jotta voi mitoittaa mahdolliset suojaustoimet oikein. Esimerkiksi täällä Turun seudulla on merkittävästi lauhempaa ja vähälumisempaa kuin kirjoittajan kotipaikalla Mikkelissä. Toisaalta voimakkaasti purevat pohjoisenpuoliset tuulet ovat täällä meren läheisyydessä tavallisempia. Kaikki suomalaiset ovat kuitenkin samassa sopassa kasviensa ja rakenteidensa kanssa: talvi on koetus ihmiselle – ja toki myös eläimille ja kasveillekin. Mitä riskejä talvi tuo pihaan ja mitä voin tehdä ne minimoidakseni?

Kuvassa humalakaari ja mustaherukkapensaita. Näistä kumpikaan ei tarvitse talvisuojausta voimakkaan kasvunsa ja selviävyytensä vuoksi.
Kuvassa humalakaari ja mustaherukkapensaita. Näistä kumpikaan ei tarvitse talvisuojausta voimakkaan kasvunsa ja selviävyytensä vuoksi.

 

Lumen paino –
Tämä on niin kasvien kuin rakenteidenkin riesana. Heikosti runkoon kiinnittyneet oksat voivat helposti katkeilla jättäen pahan haavan puun runkoon, kun lumi kerääntyy oksalle. Runsaslumisina talvina myös isommat, haurasoksaiset koristepensaat kuten syyshortensia ja alppiruusut voivat kärsiä. Paras suojaus lumen painolta puille on niiden rakenteen leikkaaminen kuntoon ennen talvea. Tykkyyntyvää lunta voi myös käydä tökkimässä puiden ja pensaiden oksilta alas. Harvinaisuuksien, kuten vaikkapa sinisateen (Wisteria) suojaukseen kannattaa panostaa jopa laudoista rakennetun lumikatteen (esim. tiipiin kaltainen) verran.

 

Kevätpaahde (ahava) –
Tämä on ikivihreiden kasvien riesa. Keväinen auringonvalo herättää kasvin maanpäällisen osan horroksesta ja kuivat tuulet lisäävät soluhengitystä lehtien tai neulasten pinnalla. Kasvi alkaa haihduttaa vettä, mutta voi, jos juuristo on vielä jäässä. Kasvi kirjaimellisesti haihduttaa itsensä hengiltä. Tältä voi suojautua verhoamalla kasvustoja varjokankaaseen, juuttisäkkeihin tai (pakkastakin vastaan auttavaan) huopaan. Paras tapa estää kevätpaahteen tuhoava vaikutus on suunnitella kasvien sijainnit alun perin niin, etteivät kevään aurinko tai tuulet pääse puremaan ikivihreisiin kasveihin täydellä teholla. Samoin kohopenkki hikevään maahan rakennettuna edesauttaa kasvin juuriston sulamista, jolloin ahavan vaikutus vähenee.

"Vielä on ruokaa muualla, mutta tulen sitten talvella teillä käymään!", ajattelee valkohäntäpeura. Tämä ruokailija on vaikea torjuttava.
”Vielä on ruokaa muualla, mutta tulen sitten talvella teillä käymään!”, ajattelee valkohäntäpeura. Tämä ruokailija on vaikea torjuttava. Kuva: Wikimedia commons.

Jyrsivät eläimet –
Hirvi, valkohäntäkauris, villikani, peltomyyrä. Nämä ja monet muutkin eläimet ovat tiukoilla ravinnon suhteen talvella. Luonnossa monet kasvit ovat erikoistuneet siihen, etteivät niitä tuhoeläimet kovin haittaa. Rakennetuilla pihoilla, lajikemäärien kasvaessa ja valintojen painottuessa satoisuuteen, komeaan ulkonäköön tai runsaaseen kukintaan ei useinkaan voi samassa paketissa saada maksimaalisen voimakasta ja vastustuskykyistä kuorta, juuristoa tai versostoa. Näiden haittojen torjuntaan on keinoja vaikka minkälaisia. Hajupalloja, piipittimiä, maantäristimiä, valkosipulia istutusalueelle ja ties mitä. Tarinat keinojen toimivuuksista vaihtelevat voimakkaasti. On kenties vain koetettava, mikä omalla pihalla toimii. Ainut täysin varma tapa pitää (pieniä) jyrsijöitä loitolla on mekaaninen suojaus. Se tarkoittaa sitä, että suojattava kasvi saa ympärilleen suojaavan kehän esimerkiksi jänisverkosta ja maanalaisesta myyräverkosta. Käytännössä peuraa on hyvin hankala torjua, hirveä vielä vaikeampi. Kyseessä ovat isot eläimet, jotka ulottuvat korkealle ja joiden kaulat sallivat pujottautumisen ahtaisiin, muutoin suojattuihin paikkoihin. Eräs metsätaloudessa käytetty hirventorjuntakeino on hiilidioksiditykki, joka asetetaan maastoon. Tykki aiheuttaa voimakkaan pamahduksen tietyin väliajoin. Tämä omalla pihalla saattaisi kyllä haitata naapureita, eivätkä omatkaan lautaset välttämättä hyllyssä pysyisi.

Runsaslumisina talvina ei edullisesta lämpöeristyksestä ole pulaa. Muista kuitenkin lapioida lunta myös sinne, mihin luonto ei sitä kerrytä - kuten tässä istutuslaatikon sivuille. Pakkanen siirtyy eristeettömästä kohdasta esteettä kasvualustaan.
Runsaslumisina talvina ei edullisesta lämpöeristyksestä ole pulaa. Muista kuitenkin lapioida lunta myös sinne, mihin luonto ei sitä kerrytä – kuten tässä istutuslaatikon sivuille. Pakkanen siirtyy eristeettömästä kohdasta esteettä kasvualustaan.

Pakkasvauriot –
Pakkanen puree kasveihin lujasti varsinkin silloin, kun kasvin maanpäällinen osa ei ole kyennyt kuivumaan syksyllä. Kuivuminen on osa kasvin talveen varustautumista, jolloin solunesteet pyrkivät imeytymään juuristoon vieden ravinteet mukanaan suojaan. Tämä tapahtuu maaperän kuivumisen sekä kuihtuvan maanpäällisen osan yhteispelillä. Jos juuristo on täysin kostea ja turvonnut syksyllä ennen kasvin tuleentumista, ei juuristoon enää mahdu nestettä ja niin kasvin maanpäällinen osa jää liian vesipitoiseksi. Sitten koittavat pakkaset. Rungoissa ja oksissa oleva vesi jäätyy laajentuen samalla noin 10%. Monesti kasvi ei kestä tällaista rungonsisäistä paineenkasvua ja niin puuaines sekä kuori halkeavat. Lopputulemana on paha haava, eikä se useinkaan jää ainoaksi. Suomessa on ollut tämän ilmiön vuoksi useita katovuosia etenkin omenapuiden kohdalla. Toki pakkanen voi ilman kosteuttakin palelluttaa silmuja tai versoja. Nämä kaksi yhdessä ovat kuitenkin varsinainen tuhoyhdistelmä. Mikä siis neuvoksi? Kasvuston pohjamaana olisi hyvä olla hiekan- tai moreeninsekaista maata jotta kasvualusta voi kuivua myös syksyn sateiden aikana. Käytännössä tällainen voi olla hyvin työlästä järjestää etenkin täällä Varsinais-Suomessa (savimaata riittää…), mutta riittävällä maansiirrolla voi tätäkin riskiä hallita. Myös kohopenkkiin istuttaminen auttaa kasvualustaa kuivumaan riittävästi.

Juuriston paleltuminen –
Tämä koskee erityisesti herkkäjuurisia kasveja, kuten kärhöjä, monia ruusuja ja viiniköynnöksiä. Myös perennamaat voivat kärsiä vähälumisesta, kovapakkasisesta talvesta. Suojautumiseen tarvitaan lämpöä eristävä kerros juuristojen päälle. Tähän sopivat hyvin: kuorikate, havut, turve, sahanpuru tai lumi. Muista että pakkassuojan tärkein ominaisuus on sen ilmavuus: juuri havujen, kuorenpalasten ja turpeen rakenteen sisään jäävät ilma toimii lämpöeristeenä. Tiukkaan tampattu materiaali eristää siis huonommin kylmyyttä kuin ilmava. Liian tiivis eriste myös altistaa sienitaudeille – ne eivät viihdy ilmavissa olosuhteissa, kun kosteus pääsee haihtumaan ja ilma vaihtuu. Pakkaslumi on oivallinen (ja ilmainen) lämpöeriste. Lapioi sitä mahdollisuuksien mukaan runsas kerros herkkien juurialueiden päälle.

 

Näissä riittää jo ajattelemisen aihetta. Toki kaikkea ei voi hallita eikä sellaisen yrittäminen kannatakaan. Kasveja on aina kuollut talvella ja niin tulee myös aina olemaan. Oma elinympäristö on kuitenkin tärkeä ilon ja toimeliaisuuden lähde, siitä on siis syytä pitää huolta. Sopivalla tarkkuudella.

Rauhoitettu aika
Rauhoitettu aika.

 

 

Vyöhykeoppia

Tervehdys!

Suomi. Maa, jonka napapiiri jakaa kahteen osaan Rovaniemen kohdalta. Havupuiden ja joidenkin lehtipuiden maa. Kuinka pohjoisessa sitten olemme? Maailmanlaajuista tilannetta tutkimalla huomaamme: olemme jotakuinkin niin pohjoista porukkaa, kuin vain joltjoksisen kasvillisuuden monimuotoisuuden kannalta voi. Suomi on kasvillisuusvyöhykkeeltään taigaa, jolla havupuut ovat dominantteja, vallitsevia.

Pulsatilla_patens_1
Hämeenkylmänkukka, Pulsatilla patens. Lähde: Wikimedia commons.

Vain yksi pykälä pohjoisemmaksi ja taiga muuttuu tundraksi. Siellä ei sitten enää kasvakaan kuin vain hajanaisia puita, nekin kaikki kuusia. Jäkälää ja sammalta löytyy kuitenkin, kuten myös seuraavat kasvit: rikko Saxifraga caespitosa, hämeenkylmänkukka Pulsatilla patens, grönlanninpursu Ledum groenlandicum, sianpuolukka Arctostaphylos uva-ursi ja kaksi pajua Salix arctica ja S. pulcha. Joitakin muitakin tundralla viihtyviä kasveja luultavasti on, mutta voimme kuitenkin onnitella itseämme: taiga on huimaavan paljon monimuotoisempi kasvillisuudeltaan kuin tundra.

 

Biomes
Maailman kasvillisuusvyöhykkeet. Kanadalla ja Suomella onkin antoisa kasvienvaihtohistoria. Tässä sille syy. Lähde: Wikimedia commons.

Kasvilajeja on maailmassa nykyisen arvion mukaan 300-315 tuhatta. Suomessa luonnonvaraisena kasvaa noin 2500 eri lajia. Se on hyvä määrä. Suomen pinta-ala on koko maailman pinta-alasta noin 1/450 osa. Kasveja meillä sen sijaan on 1/125 osa, lähes neljä kertaa enemmän kuin pinta-alamme ”oikeuttaisi”. Näin pähkäiltynä on luontomme siis lajistoltaan oikein runsas! Sen kyllä havaitsee jo silläkin, että astuu ulos ovesta vaikkapa lähimpään metsään ja oikein tarkasti katsoo, minkä kaiken monimuotoisuuden päälle sitä tennarinsa laskee… Kunhan se kesä nyt vain tulisi. Talvella tennarin alle jää lähinnä lunta.

vyöhykkeet
Puutarhakasveille tarkoitetut menestymisvyöhykkeet Suomessa. Kuvasta kiitos Ilmatieteen laitokselle – klikkaa kuvaa päästäksesi heidän sivulleen.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa Matti Meikäläisen tai Pirjo Pihanlaittajan puutarhaa ajatellen?

No: maailmanlaajuiset kasvillisuusvyöhykkeet antavat osviittaa sille, minkälaiset kasvit todennäköisesti menestyvät pihoillamme Suomessa (koska ne ovat muutoinkin luonnonvaraisina kasvavia). Tätä ei pidä sekoittaa Suomen sisäisiin menestymisvyöhykkeisiin. Ne kuvaavat puutarhakasvien menestymistä Suomessa – eivät luonnonmukaisten kasvien pärjäämistä, toisin kuin aiemmin esitellyt maailmanlaajuiset kasvillisuusvyöhykkeet.

Miten selvitä tästä tiedon tulvasta? Taimistoilta saa paljon hyvää tietoa. Jos aiot ryhtyä useamman kasvin hankintaan tai pihan uudistamiseen, ehkä jopa uuden pihan rakentamiseen on paras aloituspaikka ammattimainen puutarhuri ja hänen henkilökohtainen suunnitelmansa sinulle.

Ammattilainen osaa arvioida pihasi valoisuuden, tuulisuuden, kosteuden ynnä muita kasvivalintojen kannalta erittäin oleellisia asioita. Näin saat pihallesi kasveja, joilla on parhaat edellytykset menestyä.

Hyvää keväänodotusta!

Ja kun kevät keikkuu puutarhassa

Yöt ovat vielä kylmiä, kun tarhakylmänkukka, Pulsatilla vulgaris sp. vulgaris, avaa kukkansa kohti aurinkoa.

Pulsatilla valkoinen 1

Kevään ja kylmänkukkien tarina jatkuu – (kuva Anne Hanhiniemi)

Herkkää kauneutta

Kansalliskukallamme kielolla on lehdiltään vaaleraitainen muunnos (Convallaria majalis ’Albistriata’).

Purppurapikkusydämellä (Dicentra formosa) on valkokukkainen muunnos ’Alba’.

Kalliokielojakin kasvaa luonnossamme montaa sorttia. Kuvassa kalliokielo (Polygonatum odoratum) ja lehtokalliokielo (Polygonatum multiflorum).

Suopursu (Ledum palustre) kasvaa, kukkii ja tuoksuu Kuun puutarhassa kalliosyvänteessä, jonka pohjalla pysyy luonnostaan vettä. Aluskasvina on rahkasammal ja puutarhamyymälästä ostettu suomuurain (Rubus chamaemorus, lakka, hilla) sekä mesimarja (Rubus arcticus). Mesimarja antaa satoa vuosittain, mutta muurain ei ainuttakaan hillaa. Aikanaan istutetuista kahdesta puutarhalakan taimesta on toinen ilmeisestikin kuollut ja kukille ei ole pölyttäjää.

Anemonien sukukokous ja kuokkavieraat

Arovuokko (Anemone sylvestris) on helppohoitoinen ja helposti siemenistä leviävä perenna. Se viihtyy hyvin puolivarjoisilla ja kosteahkoilla kasvupaikoilla samoin kuin kotoinen valkovuokkokin.  Arovuokko kukkii touko-kesäkuussa; sen kukka on 3-5 cm leveä. Toisin kuin serkuillaan, arovuokon kiiltäväpintaiset lehdet säilyvät pitkään kukinnan jälkeen.

Hämyvuokko on valkovuokon (Anemone nemorosa) sinertäväkukkainen muunnos. Kukkavanat ja lehtiruodit ovat tumman purppuranpunaiset. Valkovuokon tapaan lehdet kuihtuvat melko pian kukinnan jälkeen – kuitenkin seuraavana vuonna maasta nouseva lehtimatto on sopivissa olosuhteissa levinnyt entistä kookkaammaksi.

Keltavuokko (Anemone ranunculoides) kukkii valkovuokon kanssa samaan aikaan ja on kasvutavaltaan muutoinkin samankaltainen.

Balkaninvuokkoja (Anemone blanda) on montaa väriä: sininen, valkoinen ja vaaleanpunainen, joista sininen tuntuu olevan kestävin – valkoinen ja vaaleanpunainen ovat hävinneet puutarhasta. Balkaninvuokon pieniä juurimukuloita myydään puutarhamyymälöissä syksyisin.

Unkarinsinivuokko (Hepatica transsilvanica) kukkii kaikkein ensimmäisenä, usein jo maaliskuulla. Unkarinsinivuokko lisääntyy valkovuokon tapaan myös kasvullisesti.

Lehtosinivuokko (Hepatica nobilis) viihtyy myös puutarhassa kun valitaan luonnonoloja vastaava kasvupaikka.

Helman heilahduksia

Kun katsoo, voi jo nähdä Neiti Kevään helman heilahduksia.

Jouluruusu (Helleborus) on jo nupulla vaikka lumi peitti sitä vielä pari päivää sitten.

Kallioimarre (Polypodium vulgare) on luonnonkasvi; sensijaan lamosalali (Gaultheria procumbers) on istutettu puutarhaan viime vuoden keväällä. Lamosalali oli mukana punaisine marjoineen jouluisessa kukka-asetelmassa. Hoidin sitä huonekasvina ensimmäisen talven yli, istutin keväällä kiven kupeeseen Pihastudion kalliopuutarhaan, jossa se on viettänyt menneen talven. Onko kasvi oikeasti talvehtinut selviää, kun maa on sulanut ja kasvu voi alkaa.

Muratti (Hedera helix) on tullut puutarhaani samoin joulukukka-asetelmasta kuin lamosalalikin. Muratti on kasvanut paikallaan jo kaksi vuotta: kokenut leudon, mutta lumettoman talven, ja toisen ankaramman, suojanaan kuitenkin paksu lumipeite.

Vuokkojen sukua

Unkarinsinivuokko

Pihastudion varhaisin kukkija on unkarinsinivuokko, Hepatica transsylvanica. Joinain varhaisena keväänä ensimmäiset nuput ovat auenneet helmikuun lopulla, useimmiten maaliskuulla, mutta tänä keväänä puolen metrin kinos peittää vielä kasvustoa.

Unkarinsinivukko viihtyy varjoisassa, kosteassa, mutta ei märässä maassa. Luontainen kasvupaikka on kuten kotoisalla sinivuokolla ja hyvin viihtyessään unkarinvuokko leviääkin rönsyjen avulla laajaksi maata peittäväksi kasvustoksi.

Luonnonkasveja kohdellaan puutarhassa luonnonmukaisesti: niille annetaan kasvurauha, jota ei häiritä haravoinnilla.