Puutarhan äänimaisema, osa 3

Jutta Simonen hortonomi (AMK), FM

Entti Oy

Teksti ja kuvat

Kun pihalta on mahdollisuuksien mukaan eristetty melu, voi pihalle lisätä miellyttäviä ääniä. Miellyttäviksi ääniksi koetaan usein veden solina, pikkulintujen laulu, lehtien havina ja veden ropina lehdille. Lintujen laulua voi houkutella pihalle rehevällä puustolla ja lehtien havinaa syntyy erityisesti haavasta. Veden ropina korostuu kauniisti suurilehtisillä perennoilla kuten vuorenkilvillä, kuunliljoilla tai kilpiangervoilla ja veden solinan voi tuoda pihalle pienelläkin vesiaiheella. Vesiaiheiden kanssa kannattaa olla tarkka. Vesiaiheen toivotaan yleensä solisevan kauniisti, mutta monet vesiaiheet pitävät vähemmän miellyttävää lorinaa tai kohinaa.

äänimaisema3a

Kuva 3 Vesiaiheista osa kohisee, osa solisee

Pihan tai puutarhan äänimaisemaa voi kaunistaa kasvien ja vesiaiheiden lisäksi myös muilla elementeillä. Tuulikello sopii perinteiseen pihaan kun taas japanilaiseen puutarhaan voi tuoda shishi-odoshin eli kauriinkarkottajan, jossa on mukana sekä veden ääni että bambukepin rytmikäs kopsahdus. Suomalaiset leikkivälinevalmistajat ovat viime vuosina tehneet myös erilaisia äänellisiä leikkivälineitä puistoihin.

äänimaisema3b

Kuva 4 Penkin sijoittelu on äänimaiseman kannalta olennaista

Äänimaiseman suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon toimintojen sijoittelu. Jos puutarhassa on panostettu kauniisti solisevaan vesiaiheeseen, on sen vieressä hyvä olla penkki, jotta äänistä voi nauttia pidempäänkin. Leikkipaikkojen sijainto puistossa on hyvä laittaa erilleen rauhoittumiseen varatuista paikoista varsinkin jos niihin suunnitellaan interaktiivisia tai muuten äänellisiä leikkikaluja. Alueita voi rajata toisistaan luonnollisilla kasvillisuusalueilla ja kummuilla.

 

Lähteitä ja lisää aiheesta Theseuksessa olevasta opinnäytteestä Kaupunkipuiston äänimaisema.

 

 

Puutarhan äänimaisema osa 2

Jutta Simonen, hortonomi (AMK), FM

Entti Oy

teksti ja kuva

Vihersuunnittelussa keskitytään usein liiaksi maiseman visuaaliseen puoleen vaikka äänimaisemalla on huimasti merkitystä viheralueiden viihtyisyyteen. Äänimaisemaa olisi hyvä huomioida jo kaavoitusvaiheessa. Hiljaisia alueita tulee kartoittaa ja viheralueille tulee taata muutakin kuin kapeita jakojäännösalueita liikenteen hulinassa. Jos viheralue kuitenkin tulee liikenteen läheisyyteen, äänimaiseman miellyttävyyttä voi parantaa meluvalleilla ja monikerroksisella kasvillisuudella.

Melunsuojaistutuksen kasvillisuus saisi olla:

  • monikerroksista
  • havuja sisältävää
  • varhain vihertyvää ja nopeasti kasvavaa sekä runsaan lehtevää
  • lehtien tulisi olla mielellään paksuja tai karvaisia

 

Pelkästään melunlähteen peittäminen näkymässä vähentää tutkitusti melun häiritsevyyttä. Kasvillisuus kaupunkiympäristöissä vähentää myös liikennemelun kaiuntaa. Lehvästö absorboi melua aivan eri tavalla kuin kaupungin kovat betoni- ja kivipinnat.

Vihersuunnittelussa voidaan vaikuttaa äänimaisemaan myös välillisesti. Jos alueella on vähemmän leikattavaa ja siimattavaa nurmea, tulee ylläpitotöistä tulevaisuudessa vähemmän meluhaittaa. Aina tämä ei toki ole mahdollista.

äänimaisema2

Kuva 2. Kummut ja kasvit rajaavat leikkipaikan äänimaisemaa.

 

Lähteitä ja lisää aiheesta Theseuksessa olevasta opinnäytteestä Kaupunkipuiston äänimaisema.

 

 

Puutarhan äänimaisema, osa 1

Jutta Simonen, hortonomi (AMK), FM

Teksti ja kuva

Äänimaisemalla tarkoitetaan kuuloaistilla havaittavaa
maisemaa. Äänimaisemaa kuvaillessa ei voida välttyä melun ja hiljaisuuden käsitteiltä ja siksi nämä käsitteet on hyvä avata. Melulla ja hiljaisuudella ei viitata pelkästään äänen voimakkuuteen vaan myös äänen laatuun. Melu ei välttämättä olekaan siis pelkästään voimakasta ääntä vaan se voi olla myös muuten häiritsevää tai jopa terveydelle haitallista ääntä. Hiljaisuudella puolestaan viitataan monesti äänimaisemaan, jossa on vähän ihmisen aiheuttamia ääniä ja paljon luonnon ääniä. Periaatteessa kyse on siis äänimaiseman miellyttävyydestä ja terveellisyydestä.

Äänimaisema on ollut viime aikoina silloin tällöin esillä liittyen ympäristöterveyteen. Suurin osa suomalaisista asuu nykyään kaupungeissa, joissa erityisesti liikenteen äänet dominoivat äänimaisemaa. Tutkimusten mukaan suomalaisista viidesosa asuukin ohjearvot ylittävillä ympäristömelualueilla. Melu aiheuttaa ihmisille henkisiä ja ruumiillisia terveyshaittoja, mm. keskittymisongelmia, kuuloaistin heikkenemistä ja verenpaineen nousua. Melu ei ole enää edistyksen merkki. Hiljaisuudesta on tullut luksusta, josta ollaan valmiita myös maksamaan.

Oleskelu hiljaisilla luonnonalueilla vähentää melun terveyshaittoja hetkessä ja mitä lähempänä nämä hiljaiset viheralueet ovat asutusta, sitä useammin niillä tulee tutkitusti käytyä. Haasteena onkin miellyttävän äänimaiseman luominen kaupungissa oleviin pihoihin ja puistoihin.

luontoalueet äänimaisemassa

Kuva 1 Luonnonalueet lähellä keskustoja ovat ihmisille tärkeitä lepopaikkoja

Oletteko kuulleet taolaisen tarinan Harpun kesyttäminen?

”Kerran ikivanhoina aikoina Longmenin rotkossa kasvoi Paulownia-puu, todellinen metsän kuningas. Se kurkotti latvaansa keskustellakseen tähtien kanssa ja sen juuret työntyivät syvälle maahan liittäen niiden pronssiset kiemurat alla nukkuvan hopealohikäärmeen lonkeroihin.
Kerran voimakas velho teki tästä puusta ihmeellisen harpun, jonka itsepäisen hengen taltuttaminen olisi mahdollista vain kaikista suurimmalle soittajalle.

Kiinan keisari piti pitkään soitinta aarteenaan, mutta turhia olivat kaikkien yritykset saada sävelmiä esiin sen kielistä. Heidän äärimmäisiin ponnistuksiinsa harpusta ei irronnut kuin kovia ylenkatseen sointuja, jotka sopivat huonosti heidän tahtomiinsa lauluihin. Harppu kieltäytyi tunnustamasta mestaria.

kevään voima

Lopulta paikalle saapui harpistien prinssi Bai Ya.

Hellin käsin hän hyväili harppua kuin yrittäisi rauhoittaa levotonta hevosta ja kosketti pehmeästi sen kieliä.
Hän lauloi luonnosta ja vuodenajoista, korkeista vuorista ja virtaavista vesistä ja kaikista muistoista, joita puu herätti hänessä. Vielä kerran kevään lempeä henkäys soi sen oksistossa. Tanssiessaan alas rotkoa nuoret vesiputoukset nauroivat puhkeaville kukille. Pian kuultiin kesän uneksivat äänet seurassaan lukuisat hyönteiset, sateen pehmeä rytmi ja käen kukunta.

Entti-kaupunkipuutarhat 1

Kuule! Tiikeri karjuu – laakso vastaa takaisin. On syksy ja erämaan yössä terävänä kuin miekka loistaa kuu pakkasenpuremassa ruohossa. Nyt hallitsee talvi ja lumen peittämässä ilmassa kieppuu joutsenparvia ja ropisevat rakeet hakkaavat oksia raivoisalla mielihyvällä.

Sitten Bai Ya vaihtoi sävellajia ja lauloi rakkaudesta. Metsä keinui kuin innokas kosija syvästi omien ajatustensa vallassa. Korkealla kuin kopea neito kiisi kirkas ja kaunis pilvi. Ohi kulkiessaan se jätti jälkeensä pitkiä varjoja, jotka olivat mustia kuin epätoivo. Jälleen tunnelma muuttui: Bai Ya lauloi sodasta, yhteen iskevästä teräksestä ja tömistelevistä hevosista. Harpussa nousi Longmenin myrsky, lohikäärme ratsasti salamalla ja jylisevä lumivyöry syöksyi läpi kukkuloiden.

Entti-kaupunkipuutarhat 3

Haltioituneena Taivaallinen hallitsija kysyi Bai Yalta, mihin perustui hänen voittonsa salaisuus. ”Herra”, hän vastasi, ”muut epäonnistuivat koska he eivät laulaneet muusta kuin itsestään. Minä annoin harpun valita aiheensa enkä todellakaan tiennyt oliko harppu Bai Ya vai Bai Ya harppu.”

Kultasadetta

kultasade2.2014

”Unohdin erään tavarani tilalle, ja kävin hakemassa sen illalla pois. Päätin samalla vielä käydä kasvimaalla. Kun tulin sinne, tuntui kuin suuri taakka olisi pudonnut harteiltani. Selittämätön hyvänolon tunne täytti mieleni, kuin olisin sulautunut siihen, mitä ympärillä oli. En osaa selittää tai analysoida sitä paremmin, ja tuskin se on tarpeenkaan. Ymmärrän vain, että ympäristöllä on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle.”

Lainaus on erään nimettömänä pysyttelevän kuntoutujan kokemuksesta (julkaistu Puutarha & kauppa-lehden numerossa 4 / 2015).

Niin totta, ei tarvitse selittää.

 

 

Mielipide

Melko luonnotonta

 

Nykyinen asumisympäristöjen suunnittelu suosii tiivistä ja tehokasta rakentamista, koska sen sanotaan olevan ekologista ja säästävän luontoa. Tehokas rakentaminen vaatii tehokkaat liikennejärjestelyt, koska ihmiset asuinympäristöä valitessaan arvostavat hyviä yhteyksiä ja palveluja – ja kosketusta luontoon. 

Keväällä luonto herää jossakin – ja samaan aikaan alkavat autokaravaanien vaellukset, jotka suuntaavat luonnon helmaan mökeille ja kakkosasunnoille ja taas takaisin, kymmeniä, satoja kilometrejä.

 

On ihmisiä, jotka haluaisivat asua vaivattomasti kerrostaloissa, mutta epäröivät, koska kaipaavat oman pihan tarjoamia elämyksiä. Silloin kun liikkuminen on jo käynyt vaivalloiseksi, miten voi virkistyä ulkoilualueilla, julkisissa puistoissa tai pihalla, joka on ensisijaisesti varattu autojen paikoitukseen. Hiljaisen keinuttelun, luonnon muutoksien seuraamisen, kuuntelun, katselun, tuoksujen sijaan on tarjolla liikenteen melua, hälinää, turvattomuutta – ja yksinäisyyttä. 

Asuinympäristöltä odotetaan myös yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys syntyy luonnostaan, kun asukkailla on mahdollisuus tulla ulos, tapaamaan toisia, erikseen kutsumatta. 

Tehokkaan yhdyskuntarakentamisen hyöty menetetään moninkertaisesti, kun ihmiset eivät oikeasti viihdy asuinympäristössään vaan hakeutuvat vapaa-aikanaan muualle.

 Mikä on luonnollisempaa? 

Luontoyhteys kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Luonnon vaikutusta on tutkittu ja on todettu sen lisäävän merkittävästi ihmisten hyvinvointia ja edistävän terveyttä; tovin oleskelu puutarhassa tai vapaassa luonnossa laskee stressihormonitasoa ja verenpainetta.

Luonnollista ja ekologisesti kestävää on luoda uutta palveluliiketoimintaa: puutarhoja, joissa ihmiset voivat rauhoittua, olla yhdessä tai itsekseen, niissä järjestetään tapahtumia ja ohjelmatuokioita. Puutarhat ovat kyläläisten kohtaamispaikkoja ja ne tuovat luonnon läheisyyden kerrostalojen asukkaille taajamiin, keskustoihin ja lähiöihin. 

Omakotitontit tulisi kaavoittaa sen kokoisiksi, että omakotiasumisen merkitys säilyy: jos omalla pihalla tulee tunne, että tarkkailee naapureita tahtomattaan tai joutuu tietämättään itse tarkkailtavaksi, enin osa oman pihan ideasta katoaa. Kotipiha ja puutarha ovat sijoitus, hyvin hoidettuna se jalostuu ja arvo kasvaa, puutarhassa on olemisen onnea.   

Huilaa

Oleskelu puutarhassa on hyväksi ihmisen terveydelle. Hiljainen keinuttelu, kuuntelu, katselu, kukkien tuoksu vähentää stressiä, alentaa verenpainetta, rauhoittaa, virkistää ja voimaannuttaa.

Koristekastikka (Calamagrostis acutiflora) ja elefanttiheinä (Miscantus sinensis) ovat elegantteja, tuulessa suhisevia, monivuotisia puutarhan kasveja.

Marjapuuron värinen kukinta kuuluu komeamaksaruoholle  (Sedum spectabile)

Levollisesta tunnelmasta nautitaan yksin tai yhdessä.

Sinisarja (Agapanthus praecox) kukkii kauniisti koko kesän – talveksi se pitää siirtää suojaan pakkaselta vaikkapa kuistille tai viherhuoneeseen.

Punahattu (Ecinacea purpurea) on perhosten suosiossa, taustan roosa kaunotar on hopeasyysvuokko (Anemone tomentosis), joka kuitenkin on melko talvenarka Suomessa.

Keltainen nappisilmä on syyspäivänhattu (Rudbeckia laciniata).

 Sorapolku rahisee askelten alla.

Helminukkajäkkärä (Anaphalis margaritacea) kukkii polun reunalla.

Punalatva (Eupatorium purpureum) on ylväs ja näyttävä perennaryhmän taustalla. Se on myös perhosten suosikki.

EViva

(EViva tarkoittaa ennaltaehkäisevää virikkeellistä vapaa-ajan toimintaohjelmaa Turussa. Nelivuotiskauden kustannukset yli viisi miljoonaa euroa (Aamuset 16. helmikuuta 2011).)

 

Suomalainen yhteisöllisyys

Me tavalliset suomalaiset emme intoudu tanssimaan spontaanisti, emme kysele turhia emmekä esiinny julkisesti; katselemme ja kuuntelemme kyllä mielellämme, mitä on tarjolla.

Me olemme mietiskelijöitä ja tarkkailijoita. Rentoudumme veden ääressä, nuotiotulilla ja saunassa. Olemme onnellisia, kun ympärillämme on pieni ryhmä toisia, jotka jakavat saman kokemuksen. Luonto puhuttelee meitä ja tarjoaa elämyksiä, jotka koemme syvällisesti.

Pienet pojat lumoutuvat nuotiolla – oksakarahkaa pitää tuikkia tuleen ja heitellä lastuja, niin pitää tehdä. Lumoavat asiat eivät katoa, vaikka ikäännymme.

Nuotiopiiri on sosiaalisen kanssakäymisen ja luovuuden alku ja kipinä. Muistamme partiotulet ja nuotiokahvit ja makkarat. Muistamme ihmiset ympärillämme ja kerrotut tarinat.

Onko mahdollista yhdistää nykyinen maailmanmeno ja alkukantainen tarve yhteisöllisyyteen?

Puhutaan kanakoppiyhteiskunnasta, missä ihmiset elävät sulkeutuneena omaan rauhaansa ja yksinäisyyteensä. Vaikka kaikki eivät tahdo.

Harvoilla ja väestön ikääntyessä yhä harvemmalla on varaa tai voimia ajaa kymmeniä, satoja kilometrejä mökeille veden ääreen ja takkatulille rentoutumaan ja voimaantumaan.

Aito kanssakäyminen syntyy itsestään, sitä ei voi käskeä tai ostaa, siihen pitää olla motiivi. Motiivi on luonnollinen tarve, elämys tai kokemus, jonka haluaa jakaa.

Entä jos

Entä jos rakennetussa ympäristössä, kaupungeissa ja lähiöissä, teollisuusalueilla ja liikekeskuksissa olisikin ammattilaisten rakentamia ja ylläpitämiä puutarhoja, joihin voi tulla nauttimaan kauneudesta ja rauhasta, niissä on mahdollisuus ruokkia lintuja, istua nuotiolla, kuunnella veden solinaa, niissä on erilaisia teemoja ja tapahtumia. Puutarhat eivät korvaa yleisiä puistoja, vaan ne tulevat niiden rinnalle, lähelle asukkaita ja niihin pääsee helposti – ihmiset, yhteisöt, ne, jotka haluavat lunastaa pääsyoikeuden.

Istutan puun varjon

Tänä vuonna istutettu puun taimi on kymmenen kasvukauden jälkeen nuori puu. Nuoruutta seuraavien vuosien aikana latvus levittäytyy laajemmaksi ja puun suojassa voi nauttia viilentävästä varjosta.

Istutan puun – tuleville sukupolville.

Kuten appivanhempani, ennen pitkää mekin luovumme omakotitalosta ja sen merkityksellisestä puutarhasta. Muutamme kerrostaloon, jossa lämmöstä, lumien luonneista ja hiekoituksista huolehtivat alan ammattilaiset ja joiden palveluista maksetaan vastiketta.

Olen puutarha-alan ammattilainen.

On todettu, että kohtuullisen lyhytkin oleskelu luonnossa ja puutarhassa alentaa verenpainetta, vähentää stressioireita; mieli ja keho rentoutuvat, voimat palautuvat.

Haluan, että puutarhan virkistävästä vaikutuksesta ei tarvitse luopua iän päivinäkään ja myös ihmisille, jotka eivät halua sitoutua kiinteistöihin, olisi mahdollisuus puutarhassa oleskeluun.

Puutarhalla en nyt tarkoita kukkalaatikoita ovien pielissä, yksinäistä penkkiä asfalttipihan reunalla tai yleistä puistoa: tarkoitan puutarhaa, joka on perustettu esteettisistä elämyksistä nauttimiseen, se itsessään on puutarhakulttuuria ja taidetta. Ja kuten taiteeseen, puutarhoihinkin voi sijoittaa, niihin voi lunastaa pääsyoikeuden, kaudeksi tai kerraksi – aina vapaaehtoisesti.

Unelma nautintaoikeudesta

Iäkkäät appivanhempani muuttivat omakotitalosta kerrostaloon.

Uusi koti sijaitsi ’arvostetulla alueella’: kauppa, apteekki, kampaaja, omalääkäri, seurakuntakoti ja ärrä kävelymatkan päässä eikä suuret ostoskeskuksetkaan kaukana. Autoa varten sai lunastaa suojaisesta katoksesta osuuden ja autojen paikoitus oli mahdollista myös aivan ulko-oven edessä etupihalla – takapiha oli luonnon mäntymetsää ja kalliota.

Appivanhempani olivat myönteisiä ihmisiä, heillä oli paljon nöyrää ja luonnollista viisautta. Vain luopuminen oli vaikeaa. Luopuminen mistä?

Peruskuntoinen rintamamiestalo ei ollut syvien huokauksien syy – paljosta luopuminen tarkoitti puutarhaa.

Eikä sekään tarkoittanut puutarhassa puurtamista vaan hiljaista keinuttelua, kuuntelua ja katselua, syreenien tuoksua.

Kerrostalon pihalla oli kaksi puista laatikkoa, joihin kumpaankin istutettiin viisi punaista pelargonia ja sinisiä lobelioita, joka kesä. Ainoa penkki istumiseen oli lasten hiekkalaatikon äärellä. Eipä silti, penkki oli useimmiten tyhjä, sillä vanhemmat veivät lapsensa ostosparatiisien pallomeriin.

Mietin, millainen olisi puutarha, jota ei tarvitse omistaa ja josta ei tarvitse itse huolehtia – lunastaisi vain nautintaoikeuden: istuisi kaikessa rauhassa kuuntelemassa veden solinaa, katselemassa kauneutta, seurustelisi tai olisi itsekseen.

Minunkaan paratiisini ei ole ostoskeskuksessa.