26kk ikäinen yksirunkoinen fuchsia

Rungolliset verenpisarat

Terve! Sain anopiltani lopputalvesta 2013 kaksi verenpisaran tainta. Mitäpä niistä sitten? No, olin nähnyt Kauppilan kauppapuutarhan kasvihuoneessa (nyttemin kyseinen kasvi on hävitetty, niin kitkuttaen se oli enää hengissä) suuren yksirunkoisen fuchsian. Siitäpä idea, toteutusta sitten vain.

6kk ikäinen yksirunkoinen fuchsia
Kuusi kuukautta takana ja ylöspäin matka!

18kk ikäinen yksirunkoinen fuchsia
1,5 vuoden ikäisinä. Ensimmäinen talvetus takana ja lujasti kasvussa.

24kk ikäinen yksirunkoinen fuchsia
2 vuotta takana, kahdesta talvetuksesta selvitty!

26kk ikäinen yksirunkoinen fuchsia
26 kuukautta, tämänhetkinen tilanne.

Olen sitonut kasveja löysillä silmukoilla kiinni tukikeppiin noin kuukauden välein, ehkä hieman useammin. Olen pitänyt ruukkuja milloin parvekkeella, milloin sisällä – tuntuu pärjäävän monessa tilanteessa. Runkokorkeutta olen kaiken aikaa nostanut poistamalla puhkeavia silmuja ja haaran alkuja.

Kahdessa viimeisimmässä kuvassa olen lisännyt tukikeppien päähän ristiin liitetyt bambunpätkät, joilla voi ohjata sivuversoja kasvamaan ja puutumaan sopivaan kulmaan ja toisiinsa nähden eri suuntiin.

Näinpä siis etenen! Tavoitteena on saada kaksi noin puolitoista-kaksimetristä, valtoimenaan kukkivaa verenpisara-pikkupuuta! Ja kyllä tämä homma onnistuukin, olen varma siitä :)

Pelottavin hetki prosessissa oli ilman muuta aivan alku, jolloin siirsin anopilta saadut pikkutaimet nykyisiin ruukkuihin – olin vähällä tappaa nuo pienoiset. Jonkin aivonyrvähdyksen takia putsasin juurien ympäriltä kaiken vanhan (vielä aivan hyvän!) mullan ja siten paljastin kaikki pienet, hentoiset juuret ilmavirralle – ja katkeilihan siinä kaikki hiusjuuretkin toki. Pitäisi kai ammattipuutarhurin tietää, että semmoisen sopivan multavan pikkupaakun jättää taimelle mukaan uuteen ruukkuun vanhasta mullasta… Olivat raukat todella kuoleman kielissä monta kuukautta. Siitä huolimatta… Edistys on hurjaa!

Hyvää kesänodotusta lukijoille!

 

Aikoja ja tapoja

Paha kolesteroli, sokeri, maksa-arvo, verenpaine ja elopaino – kaikki normiarvojen yli. Nyt tarvitaan tahdonvoimaa muutokseen; luopua valinnoista, jotka tähän ovat johtaneet.

Kun olin lapsi, kyläkaupassa ei ollut tarjolla purkitettua lastenruokaa, ei talvisia tuoreita vihanneksia. Lapsien ruoka oli hyvää mannapuuroa ja mehukeittoa, kalaa, juureksia, ruisleipää ja voita. Kotona leivottua pullaa kastettiin maitokahviin ja lopuksi sokeripala huuleen, koska niin teki Valprii-vaarikin.

Kahvi tuo mielihyvää ja rituaaliin kuuluu myös kahvileipä, suolainen tai makea ja lopuksi huulisokeri. Monta kertaa päivässä.

Camelia sinensis on teekasvi (kuvassa koristekasvijaloste).

Lapsuuteni kodissa ei juotu teetä. Teehen ei liity lapsuusmuistoja eikä rituaaleja.

Minulla on ystävä, teen asiantuntija. Hän on tarjonnut teetä – valkoisia, keltaisia, vihreitä, sinivihreitä, punaisia ja mustia – mitä hienoimpia makuvivahteita, joita ei todellakaan voi häiritä esansseilla puhumattakaan maidosta tai sokerista, pullasta tai tiikerikakusta. Hyvä, tuore, oikein säilytetty tee on kuin hyvä viini.

Kun nyt valitsen teen, luovun vain kahvista ( ja sen mukana maidosta, sokerista, kahvileivästä).

Maissa, joissa tee on samanlainen kansallisjuoma kuin meillä kahvi, ei kansalaisista kolmannes ole tietääkseni ylipainoisia.

 

Oh God – smashing!

Muutos on niin ihastuttava – uskomaton – oh God, ooh! Niin onnellinen voi olla pienestä pintaremontista ja kun hetki on ohi, se on siinä.

Elämä ja sen muodot muuttuvat jatkuvasti. Luonnossa ja puutarhassa voi aistia, miten muutos on aina uusi – kuoleman vastakohtana syntymä.

Pieni sipuli sisältää elämän, jonka voimasta puhkeaa uskomaton kauneus, hehkuvat värit – niin pian, kun routa sulaa ja maa tuoksuu – oh God.

Entti-haltijapuu

”Valmistautuessaan seuraamaan häntä Frodo laski kätensä puunrungolle tikkaiden viereen; eikä hän koskaan ollut kokenut puun kuoren pintaa ja tuntoa ja sen alla asuvaa elämää niin äkkiä ja selvästi. Hän tunsi iloa puusta ja sen tunnusta; ei niinkuin metsänhoitaja tai puuseppä; tämä oli iloa elävästä puusta itsestään.”

J.R.R.Tolkien, Taru sormusten herrasta

 

Maisemani

Autiomaan hiekkadyynit ovat punahehkuisia. Hiljaisuuden rikkoo pienen lentokoneen ääni ja sen varjo kulkee dyynien yllä.

Elokuvan pitkä otos palaa mieleeni usein.

Autiomaan dyynit, jotka liikkuvat korkeammasta voimasta niin huomaamattomasti, täydellisen muotoisina, suhteiltaan sopusuhtaisina – silti yksinäistä jyvästä tuulen voima tuuppaa välillä väkevästi.

Autiomaa ja sen hiljaiset dyynit ovat minun sielunmaisemani.

Keidas ja tähtikartta

Olen puutarhuri ja hortonomi, olen puiden hoitaja, arboristi. Suunnittelen pihoja ja viheralueita.

Luonto ja asioiden luonnollisuus, muutos ja jatkuvuus ovat arvoja, jotka ovat mukana tekemisissäni.