Puutarhablogi kaikille - pihaunelmia, kasvitietoa ja puutarhanhoitoa!

Neiti Kevät ja malttamaton puutarhuri

Neiti Kevät ja malttamaton puutarhuri tapaavat visiitillä puutarhamyymälässä.

Mukaan ostetut pikkunarsissit, krookukset ja helmihyasintit tuovat kevään kotiin juuri pääsiäiseksi. Kukinnan jälkeen sipulikasvit istutetaan sellaiseen paikkaan puutarhassa, josta lumet ovat sulaneet ensimmäisenä. Sipulikukkien varsien annetaan kuihtua rauhassa; näin sipulit ehtivät kerätä voimaa seuraavan kevään kukintaa varten.

Punajuuriunelmia

Kuori raa’at punajuuret olkoon väri punainen, keltainen tai raidallinen ja lohko ne suupalan kokoisiksi paloiksi.

Levitä lohkot voideltuun uunivuokaan ja ripottele päälle haluamasi mausteet esim. suolaa, mustapippuria ja timjamia.

Valele päälle öljyä ja sekoita, jotta mausteet leviävät tasaisesti. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Tarjoa ruohosipulilla ja sinapilla maustetun kermaviilikastikkeen kera.

Tarumaisen hyvää.

Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry

Toiminta-ajatus

Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry http://www.suomenpuunhoidonyhdistys.fion vuonna 1996 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksesna on edistää rakennetun ympäristön puiden hoitoa eli modernia puunhoitoa:

  • seuraamme kansainvälistä kehitystä ja kirjallisuutta sekä käännämme ja muokkaamme sitä Suomen olosuhteisiin
  • järjestämme kursseja ja seminaareja ammattilaisille ja muille puiden hoidosta kiinnostuneille tahoille
  • edistämme koulutusta
  • toimimme asiantuntijana ja neuvonantajana
  • vaalimme puunhoidon ammattilaisten etuja ja oikeuksia.

SPY ry:n hallitukseen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi valittiin myös arboristi Anne Hanhiniemi, Entti Oy

Kolopuu liian liki

Kolme  koivua kasvoivat talon seinustalla. Kaksi niistä kaadettiin kiipeämällä puihin; pudotettiin latvat ja runkotolpat kaadettiin ja pätkittiin.

Vaan kolmannessa oli pitkälle edennyttä lahoa ylhällä rungossa. Runko oli lisäksi niin vino, että latvus taipui suoraan katon päälle.

Nyt ovat hyvät neuvot kalliit kaatajalle: latvaa ei voi erikseen pudottaa, koska runko on lahon heikentämä; puu on kenossa rakennukseen päin; nostokoriautolla ei pääse paikalle.

Arboristi kiipeää kiinnittämään kaksi vetoköyttä – toisen latvukseen lahon yläpuolelle ja toisen runkoon lahon alapuolelle. Köysiä kiristämällä saadaan puun painopistettä siirrettyä kaadon suuntaan.

 

Ja kaikki meni hyvin.

Jos puu olisi kasvanut kauempana rakennuksesta ja kulkuväylästä, sen olisi mielellään antanut kodiksi kolopesijöille. Rungossa oli kaksi koloa, joiden kohdalta runko oli lahonnut melkein ontoksi.

Laho on edennyt puussa latvasta tyveen asti. Puusta on tullut arvaamaton turvallisuusriski ja viimeistään nyt se oli aika poistaa.

Riippajalavan leikkaaminen

Riippajalavalla, Ulmus glabra ’Pendula’, on kaunis kerroksittain riippuva kasvutapa. Puun oksisto on tiheä ja levästö runsas. Lehvästön varjoon jäävät oksat kuivuvat ja karsiutuvat.

Nuoren riippajalavan kasvua kannattaa ohjata leikkauksin, jotta oksien ja rungon haarautumiskohta voidaan pitää avoimena ja näin vältetään ristiinkasvavien ja hankaavien oksien muodostuminen.

Nuorta riippajalavaa on leikattu vuosittain keväällä ja loppukesällä on maahan asti kasvaneita versoja lyhennetty. Nyt puun juurella on puolimetrinen lumikinos ja hyvä hankikanto.

Riippajalavasta on poistettu muutama oksa kokonaan, versoja on harvennettu ja lyhennetty. Versoon jätetään viimeiseksi ylöspäin suuntautuva silmu (katso riippapihlajan leikkaaminen).

Entti-haltijapuu

”Valmistautuessaan seuraamaan häntä Frodo laski kätensä puunrungolle tikkaiden viereen; eikä hän koskaan ollut kokenut puun kuoren pintaa ja tuntoa ja sen alla asuvaa elämää niin äkkiä ja selvästi. Hän tunsi iloa puusta ja sen tunnusta; ei niinkuin metsänhoitaja tai puuseppä; tämä oli iloa elävästä puusta itsestään.”

J.R.R.Tolkien, Taru sormusten herrasta

 

Riippapihlajan leikkaaminen

Kotipihlajan runkoon on vartettu oksia, jotka ovat kasvultaan rentoja ja näin on syntynyt varsin suosittu pihapuu –  riippapihlaja. Ilman puun rakennetta ohjaavia leikkauksia puu ei kasva kauniin varjomaiseksi vaan siitä kehittyy omituinen roikko.

Kuvassa olevan riippapihlajan koristeellisuus on vielä saavutettavissa; parempi on kuitenkin leikata nuoria riippapihlajia vuosittain, jolloin leikkaukset eivät rasita puita turhaan.

Puusta poistetaan oksien alapuolelta suoraan alaspäin haarautuvat oksat, samoin hankaavat ja toisen oksan kanssa ristiin kasvavat ja kuivuneet oksat.

Kasvavia oksia lyhennetään niin, että versoon jää viimeiseksi mieluiten ylöspäin tai sivulle suuntautuva silmu.

Riippapihlaja on valmiina uuteen kevääseen. Voimakas leikkaus lisää versojen kasvua ja niitä onkin harvennettava ja lyhennettävä joko loppukesästä tai seuraavana keväänä.

Kuusiaitaan kurkottaja

Hyvä kuusiaita on säännöllisesti säännöllisen muotoiseksi leikattu. Kuusiaita leikataan vanhan viisauden mukaan kahden ämmän välissä – siis marras- maaliskuun välisenä aikana. Oikeasta leikkausajasta on syytä ottaa vaarin, sillä pihkan vuotaminen tekee työstä tahmaista.

 

Korkeudeltaan reilusti yli kaksimetrinen ja melko leveä, kolmisenkymmentä vuotta vanha kuusiaita, jonka vuosittainen leikkaaminen on nykyään varmasti haasteellista ajan, voimien ja motivaation suhteen.

 

Nuori kuusiaita, jonka alempia oksia on jo alettu typistää ja näin aidasta tulee tiheä tyvestä lähtien. Nyt on viimeistään leikattava taimien latvat aidan haluttuun korkeuteen. Suosittelen vajaan parin metrin korkuista ja mahdollisimman kapeaa aitaa – näin tulevien vuosikymmenten aikana aidan leikkaamisesta ei tule ylivoimaista ponnistusta.

Kuvassa olevassa tapauksessa sopiva korkeus on mielestäni enintään lauta-aidan yläreunan korkeudella.  Näkösuojaksi rakennettu aita pitäisi purkaa, koska se haittaa kuusiaidan kasvua varjostuksellaan.