Puutarhablogi kaikille - pihaunelmia, kasvitietoa ja puutarhanhoitoa!

Karvahattu lentää läpi omenapuun

Omenapuun latvuksen pitäisi olla niin ilmava, että karvahatun voi heittää sen läpi – niin sanoo kansanviisaus. Nuorta omenapuuta on aikaisemmin leikattu tietämättä tarkemmin, mitä leikkaamisella tavoitellaan.

Puuta harvennetaan lyhentämällä pitkiksi ja korkealle kasvaneita oksia. Isot oksat katkaistaan kolmessa vaiheessa. Lopullisen leikkauskohdan ulkopuolelta oksaa sahataan ensiksi miltei puoleen väliin.

Oksa katkaistaan sahaamalla hieman alasahauksen yläpuolelta; alasahaus estää oksan ja kuoren repeämisen ja näin puuhun jätettävän osan vahingoittumisen.

Tynkä poistetaan kolmannella, huolellisella sahauksella.

Leikkaustyö etenee suunnitellusti: latvusta harvennetaan poistamalla sisään päin ja ristiin kasvavat  oksat. Pitkät oksat lyhennetään, jotta puun latvus pysyisi kohtuullisella korkeudella.

Kasvamaan jäävien oksien kärjestä versoo yleensä vain kolme ylintä silmua.  Tieto on hyödyllinen: kun oksa lyhennetään, sen päähän kasvaa muutama uusi verso, joista kärkisilmu kasvaa voimakkaimmin ja siksi sen kasvusuunta on merkityksellinen – jos oksa jätetään leikkamatta, uudet versot eli tulevat oksat kasvavat usein turhan korkealle.

Nuoren omenapuun kasvua on syytä ohjata leikkaamalla vuosittain. Karvahattu mielessä.

Täällä taas

Miksi idän vanhassa kulttuurissa puutarhan hoitoa pidetään onnellisimman elämän lähteenä?  Kuoleminen ei ole elämän vastakohta, vaan syntymisen; elämällä ei ole vastakohtaa,  elämä jatkuu, mutta sen muodot muuttuvat kuihtumisesta uuteen kukoistukseen. Puutarhuri elää ymmärtäen muutoksen välttämättömyyden: luopumisessa on uuden alku.

Lumikello (Galanthus nivalis), jonka tieteellisen nimen ’nivalis’ tarkoittaa lumista ja niinpä se nouseekin lumipälvien läpi ensimmäisenä.

Kultasahrami (Crocus chrysanthus), kuvassa lajike ’E.P.Bowles’.

Kultasahrami ’Cream Beauty’.

Tähtisahrami (Crocus tommasinianus) viihtyy sahrameista parhaiten kohtalaisen varjoisassakin kasvupaikassa. Hedelmäpuiden ja marjapensaiden alla se ehtii kukkia ja houkutella pölyttäviä hyönteisiä, jotka kukinnan kuihduttua etsivät mettä seuraavaksi hyötykasvien kukista.

Kevätsahrami (Crocus vernus) kukkii hieman myöhemmin kuin kulta- ja tähtisahramit. Kevätsahramista on jalostettu useita lajikkeita kuten kuvassa vielä nuppuinen ’Pickwick’.

Hyvää pääsiäistä, uuden alkua.

Helman heilahduksia

Kun katsoo, voi jo nähdä Neiti Kevään helman heilahduksia.

Jouluruusu (Helleborus) on jo nupulla vaikka lumi peitti sitä vielä pari päivää sitten.

Kallioimarre (Polypodium vulgare) on luonnonkasvi; sensijaan lamosalali (Gaultheria procumbers) on istutettu puutarhaan viime vuoden keväällä. Lamosalali oli mukana punaisine marjoineen jouluisessa kukka-asetelmassa. Hoidin sitä huonekasvina ensimmäisen talven yli, istutin keväällä kiven kupeeseen Pihastudion kalliopuutarhaan, jossa se on viettänyt menneen talven. Onko kasvi oikeasti talvehtinut selviää, kun maa on sulanut ja kasvu voi alkaa.

Muratti (Hedera helix) on tullut puutarhaani samoin joulukukka-asetelmasta kuin lamosalalikin. Muratti on kasvanut paikallaan jo kaksi vuotta: kokenut leudon, mutta lumettoman talven, ja toisen ankaramman, suojanaan kuitenkin paksu lumipeite.

Joki ja seitsemän kukkulaa

Puutarhan Kevät 2010 messujen rakentaminen on alkanut: alussa luodaan santaa Turuksi ja uomaa Aurajoeksi.

Suunnittelijoiden tiimin jäseniä: Anu-Irene Virtanen, Marianne Blom-Salola, Kirsi Sundholm ja Paula Tiittanen.

Toimen miehet tauolla.

Puutarhuri Hannes Turusen ja monen muun ammattilaisen ja vapaaehtoisen talkootyön todellista arvoa ei voi mitata, mutta se tuntuu ilona yhteisestä onnistumisesta, jonka näyttelyvieras voi aistia.