Kuusiaitaan kurkottaja

Hyvä kuusiaita on säännöllisesti säännöllisen muotoiseksi leikattu. Kuusiaita leikataan vanhan viisauden mukaan kahden ämmän välissä – siis marras- maaliskuun välisenä aikana. Oikeasta leikkausajasta on syytä ottaa vaarin, sillä pihkan vuotaminen tekee työstä tahmaista.

 

Korkeudeltaan reilusti yli kaksimetrinen ja melko leveä, kolmisenkymmentä vuotta vanha kuusiaita, jonka vuosittainen leikkaaminen on nykyään varmasti haasteellista ajan, voimien ja motivaation suhteen.

 

Nuori kuusiaita, jonka alempia oksia on jo alettu typistää ja näin aidasta tulee tiheä tyvestä lähtien. Nyt on viimeistään leikattava taimien latvat aidan haluttuun korkeuteen. Suosittelen vajaan parin metrin korkuista ja mahdollisimman kapeaa aitaa – näin tulevien vuosikymmenten aikana aidan leikkaamisesta ei tule ylivoimaista ponnistusta.

Kuvassa olevassa tapauksessa sopiva korkeus on mielestäni enintään lauta-aidan yläreunan korkeudella.  Näkösuojaksi rakennettu aita pitäisi purkaa, koska se haittaa kuusiaidan kasvua varjostuksellaan.

Facebookgoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti