Puutarhablogi kaikille - pihaunelmia, kasvitietoa ja puutarhanhoitoa!

Rungolliset verenpisarat

Terve! Sain anopiltani lopputalvesta 2013 kaksi verenpisaran tainta. Mitäpä niistä sitten? No, olin nähnyt Kauppilan kauppapuutarhan kasvihuoneessa (nyttemin kyseinen kasvi on hävitetty, niin kitkuttaen se oli enää hengissä) suuren yksirunkoisen fuchsian. Siitäpä idea, toteutusta sitten vain.

6kk ikäinen yksirunkoinen fuchsia
Kuusi kuukautta takana ja ylöspäin matka!

18kk ikäinen yksirunkoinen fuchsia
1,5 vuoden ikäisinä. Ensimmäinen talvetus takana ja lujasti kasvussa.

24kk ikäinen yksirunkoinen fuchsia
2 vuotta takana, kahdesta talvetuksesta selvitty!

26kk ikäinen yksirunkoinen fuchsia
26 kuukautta, tämänhetkinen tilanne.

Olen sitonut kasveja löysillä silmukoilla kiinni tukikeppiin noin kuukauden välein, ehkä hieman useammin. Olen pitänyt ruukkuja milloin parvekkeella, milloin sisällä – tuntuu pärjäävän monessa tilanteessa. Runkokorkeutta olen kaiken aikaa nostanut poistamalla puhkeavia silmuja ja haaran alkuja.

Kahdessa viimeisimmässä kuvassa olen lisännyt tukikeppien päähän ristiin liitetyt bambunpätkät, joilla voi ohjata sivuversoja kasvamaan ja puutumaan sopivaan kulmaan ja toisiinsa nähden eri suuntiin.

Näinpä siis etenen! Tavoitteena on saada kaksi noin puolitoista-kaksimetristä, valtoimenaan kukkivaa verenpisara-pikkupuuta! Ja kyllä tämä homma onnistuukin, olen varma siitä :)

Pelottavin hetki prosessissa oli ilman muuta aivan alku, jolloin siirsin anopilta saadut pikkutaimet nykyisiin ruukkuihin – olin vähällä tappaa nuo pienoiset. Jonkin aivonyrvähdyksen takia putsasin juurien ympäriltä kaiken vanhan (vielä aivan hyvän!) mullan ja siten paljastin kaikki pienet, hentoiset juuret ilmavirralle – ja katkeilihan siinä kaikki hiusjuuretkin toki. Pitäisi kai ammattipuutarhurin tietää, että semmoisen sopivan multavan pikkupaakun jättää taimelle mukaan uuteen ruukkuun vanhasta mullasta… Olivat raukat todella kuoleman kielissä monta kuukautta. Siitä huolimatta… Edistys on hurjaa!

Hyvää kesänodotusta lukijoille!

 

Facebookgoogle_pluspinterestlinkedin

Notice: compact(): Undefined variable: limits in /home/pihastud/public_html/wordpress-pihastudio/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 853

Notice: compact(): Undefined variable: groupby in /home/pihastud/public_html/wordpress-pihastudio/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 853

Jätä kommentti