Puutarhan äänimaisema, osa 3

Jutta Simonen hortonomi (AMK), FM

Entti Oy

Teksti ja kuvat

Kun pihalta on mahdollisuuksien mukaan eristetty melu, voi pihalle lisätä miellyttäviä ääniä. Miellyttäviksi ääniksi koetaan usein veden solina, pikkulintujen laulu, lehtien havina ja veden ropina lehdille. Lintujen laulua voi houkutella pihalle rehevällä puustolla ja lehtien havinaa syntyy erityisesti haavasta. Veden ropina korostuu kauniisti suurilehtisillä perennoilla kuten vuorenkilvillä, kuunliljoilla tai kilpiangervoilla ja veden solinan voi tuoda pihalle pienelläkin vesiaiheella. Vesiaiheiden kanssa kannattaa olla tarkka. Vesiaiheen toivotaan yleensä solisevan kauniisti, mutta monet vesiaiheet pitävät vähemmän miellyttävää lorinaa tai kohinaa.

äänimaisema3a

Kuva 3 Vesiaiheista osa kohisee, osa solisee

Pihan tai puutarhan äänimaisemaa voi kaunistaa kasvien ja vesiaiheiden lisäksi myös muilla elementeillä. Tuulikello sopii perinteiseen pihaan kun taas japanilaiseen puutarhaan voi tuoda shishi-odoshin eli kauriinkarkottajan, jossa on mukana sekä veden ääni että bambukepin rytmikäs kopsahdus. Suomalaiset leikkivälinevalmistajat ovat viime vuosina tehneet myös erilaisia äänellisiä leikkivälineitä puistoihin.

äänimaisema3b

Kuva 4 Penkin sijoittelu on äänimaiseman kannalta olennaista

Äänimaiseman suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon toimintojen sijoittelu. Jos puutarhassa on panostettu kauniisti solisevaan vesiaiheeseen, on sen vieressä hyvä olla penkki, jotta äänistä voi nauttia pidempäänkin. Leikkipaikkojen sijainto puistossa on hyvä laittaa erilleen rauhoittumiseen varatuista paikoista varsinkin jos niihin suunnitellaan interaktiivisia tai muuten äänellisiä leikkikaluja. Alueita voi rajata toisistaan luonnollisilla kasvillisuusalueilla ja kummuilla.

 

Lähteitä ja lisää aiheesta Theseuksessa olevasta opinnäytteestä Kaupunkipuiston äänimaisema.

 

 

Facebookgoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti