Puutarhablogi kaikille - pihaunelmia, kasvitietoa ja puutarhanhoitoa!

Ihanat iirikset rannalla

Viime kesänä vanhan torpan pihalta siirrettyyn taimeen kasvoi ensimmäisenä kesänä vain yksi kukkavana, mutta jo nyt kukat ovat kuin perhosten parvi. Kukat avautuvat hennon laventelinvioletteina, täysin auenneina ne ovat miltei valkoisia. 

 

 

Siperiankurjenmiekkojen ryhmään kuuluva loistokurjenmiekka, Iris ’Butter and sugar’, kukkii hieman myöhemmin kuin tavalliset siperiankurjenmiekat, joita niitäkin on useita lajikkeita.

Iris sibirica ’Blue King’

Kurjenmiekkojen seuraan maanpeittokasviksi sopii yhtä hyvin peittokurjenpolvi, Geranium x cantabrigiense ’Biokovo’, joka kukkii miltei valkoisin kukin, samoin kuin sen sisarlajike ’Karmina’, jonka kukat ovat tummanroosat.

Kasvit kolmessa kerroksessa

Luonnonmalli kerroksellisuudessa toimii myös puutarhaan istutettavilla kasveilla. Puut, pensaat ja matalat kasvit muodostavat kauniin kokonaisuuden. Kerroksellisuus myös suojaa puutarhan kasveja ja toisten kasvien läheisyys auttaa hyvän pienilmaston syntymisessä.

Kerroksellisuus sopii pieneenkin pihaan. Kasvia istutettaessa on huomioitava kuitenkin kasvin lopullinen koko. Pieneen pihaan voi valita puukerrokseen pikku puun esim. luumun tai koristeomenan.

Luumupuu

Kasvi tarvitsee viihtyäkseen sille tyypillisen kasvupaikan. Puiden läheisyyteen puolivarjoon pensaskerrokseen voi istuttaa vaikka syyskesällä kukkivan hortensian. Hortensia viihtyy puolivarjossa tuoreessa, multavassa maassa.

Mustilanhortensia

Maanpeittokasviksi hortensian ja luumun seuraan sopii kevätkaihonkukka pitämään rikkakasvit loitolla. Maanpeittokasvit kannattaa istuttaa tiheään, jotta alkuhoidossa pääsee helpommalla.

Kevätkaihonkukka