Kirsikkatomaatin satoa, kuvasta huomaa kuumuuden ja usein toistuneen vedenpuutteen näivettämän kasvuston.
Viime kesänä kasvatimme vaimon kanssa yhtä kirsikkatomaattia parvekelaatikossa, multaan istutettuna. Menestystäkin oli, satoa tuli hyvin. Ongelmana oli kastelu: vettä kannoimme kasville kymmeniä litroja kesän helteisinä aikoina. Pari päivää poissa kotoa riitti loistavasti koko kasvin nuuduttamiseen aivan murheellisen näköiseksi. Multaa oli sentään 40 litraa, sellainen määrä varaa paljon vettä – vaan ei tarpeeksi.
No, mikä ratkaisisi tämän? Päätin kokeilla tänä vuonna vesiviljelyä. Tutuistuin pikaisesti pääkohtiin, joita löysin ainakin nämä:
Juuristo valolta piiloon
Kookoskuitu on hyvä kasvualusta
Veden on hyvä kiertää edes hieman, jotta se pysyy kauttaaltaan hapettuneena
Sopivasti ravinteita vedessä
Veden PH:n on oltava niinikään sopiva
Vasen ylä: säleikkö ja istutuslaatikko, omaa tuotantoa. Oikea ylä: pumppu pulputtaa, ruukku on vain alustana taimiastialle. Vasen ala: taimiastiasta tehty vesiviljelyruukku. Oikea ala: tomsku omalla saarellaan!
Vanhat mullat kärräsin taloyhtiön biojäteastiaan. Hankin pienitehoisen akvaarion kiertopumpun (hinta ~20e) jotta saan veden astiassa kiertämään. Asetin kookoskuituun istuttamani kirsikkatomaatin veteen ja pistin muutaman kiven painoksi, jottei tomaatti lähde ajelehtimaan.
Huom! Kirjoittajalle valkeni myöhemmin työkaverin kautta, että multaa ei itse asiassa saa laittaa biojätteen sekaan – vaikka multaa ”biompaa” tuskin voi ollakaan (Niin minä sen perustelin kun päätökseni tein…). Pahoittelen haksahdusta. Vanhat mullat kannattaa saman työkaverin mukaan kipata pihalle jonkun pensaan juurelle, täyttää häiritsevää monttua nurmikossa tai ripsotella ympäriinsä pihan viheralueille. Jos muuta vaihtoehtoa ei ole, multa kuuluu pieninä määrinä sekajätteeseen.
Viljelyastian kannen sulkemisen aika.
Tein reiän hankkimani säilytyslaatikon (muutaman euron eräästä ruotsalaisesta kalustekaupasta) kanteen. Huomasin, että neljään osaan kannen halkaisu auttaa massiivisesti kannen laittamisessa paikoilleen, kun nyt kasvi siinä sitten nököttää.
Laitoin vielä säleikön paikalleen ja nyt on projekti sitten valmis! Enää olisi sato saatavana. Ostin ravinnetiivistettä jota lisään ohjeen mukaan suoraan veteen silloin tällöin – kunhan nyt kasvi ensin tottuu uuteen vetiseen kotiinsa. PH-liuskojakin on jossakin vaiheessa ostettava, ettei tomaatti jää paitsi ravinteista!
Sellaista tällä erää, hyvää kesää kaikille lukijoille!
Kävin kuvaamassa ulkona, tällaisia kukkia jäi muistikortille loukkuun:
Herttavuorenkilpi (Bergenia cordifolia)
Kevätesikko (Primula veris)
Kirjopikarililja (Fritillaria meleagris)
Mukulaleinikki (Ranunculus ficari)
Posliinihyasintti (Puschkinia scilloides)
Rusokirsikka (Prunus sargentii)
Sammalleimu (Phlox subulata)
Vaahtera (Acer Platanoides)
Valkovuokko (Anemone nemorosa)
Helmihyasintti (Muscari armeniacum)
Kaikkea mahtavaa sitä onkin! Nämä kuvapäivitykset tulevat kyllä paisumaan, kesäkuussa on jo niin paljon kukkivia puutarhan kasveja kuin luonnonkasvejakin…
Näitä ja lisääntyvässä määrin muita kukkijoita voi ihastella kävellen tai pyöräillen keväisiä kevyen liikenteen väyliä pitkin! Luonto on valmistautunut tähän koko pitkän talven – nyt alkaa taas muodolla ja värillä iloitseminen.
Terve! Sain anopiltani lopputalvesta 2013 kaksi verenpisaran tainta. Mitäpä niistä sitten? No, olin nähnyt Kauppilan kauppapuutarhan kasvihuoneessa (nyttemin kyseinen kasvi on hävitetty, niin kitkuttaen se oli enää hengissä) suuren yksirunkoisen fuchsian. Siitäpä idea, toteutusta sitten vain.
Kuusi kuukautta takana ja ylöspäin matka!
1,5 vuoden ikäisinä. Ensimmäinen talvetus takana ja lujasti kasvussa.
2 vuotta takana, kahdesta talvetuksesta selvitty!
26 kuukautta, tämänhetkinen tilanne.
Olen sitonut kasveja löysillä silmukoilla kiinni tukikeppiin noin kuukauden välein, ehkä hieman useammin. Olen pitänyt ruukkuja milloin parvekkeella, milloin sisällä – tuntuu pärjäävän monessa tilanteessa. Runkokorkeutta olen kaiken aikaa nostanut poistamalla puhkeavia silmuja ja haaran alkuja.
Kahdessa viimeisimmässä kuvassa olen lisännyt tukikeppien päähän ristiin liitetyt bambunpätkät, joilla voi ohjata sivuversoja kasvamaan ja puutumaan sopivaan kulmaan ja toisiinsa nähden eri suuntiin.
Näinpä siis etenen! Tavoitteena on saada kaksi noin puolitoista-kaksimetristä, valtoimenaan kukkivaa verenpisara-pikkupuuta! Ja kyllä tämä homma onnistuukin, olen varma siitä :)
Pelottavin hetki prosessissa oli ilman muuta aivan alku, jolloin siirsin anopilta saadut pikkutaimet nykyisiin ruukkuihin – olin vähällä tappaa nuo pienoiset. Jonkin aivonyrvähdyksen takia putsasin juurien ympäriltä kaiken vanhan (vielä aivan hyvän!) mullan ja siten paljastin kaikki pienet, hentoiset juuret ilmavirralle – ja katkeilihan siinä kaikki hiusjuuretkin toki. Pitäisi kai ammattipuutarhurin tietää, että semmoisen sopivan multavan pikkupaakun jättää taimelle mukaan uuteen ruukkuun vanhasta mullasta… Olivat raukat todella kuoleman kielissä monta kuukautta. Siitä huolimatta… Edistys on hurjaa!
Kaikenlaisia kesäkukkia! Kylvimme vaimon kanssa sikinsokin kaiken maailman siemenia samaan, hieman kohotettuun penkkiin. Elokuussa oli tällaista!
Moi! Selailin kuvakansioitani ja löytyi hauskoja kesänmakuisia muistoja viljelypalstalta! Kasvamassa oli vadelmaa, kuukausimansikkaa, valko-, puna- ja mustaherukkaa, karviaista, salaattia, perunoita ja joitakin koristekasveja – pari ruusua ja pienoiskokoinen kesäkukkaniitty. Ainiin, viiniköynnökset Zilga ja Supaga meni maihin myös! Mitähän tämän vuoden kasvukausi paljastaakaan?
Kiinnittäkää huomiota helteisen auringon luomaan hehkuun… Voiko tuodella olla, että kesä on tuollainen? Talvella tuppaa unohtumaan. Sitten taas kesällä huokaillaan kun on niin hirmuisen kuuma ; )
Timjamii kukkii. Kaunista!Vadelmasatoa Maurin Makeasta. Koko kasvukausi oli kuivuutta vastaan taistelua koppuraisella savipellolla. Onneksi palstallamme on vesipiste lähellä!
Supaga ja Zilga. Nämä kasvoivat loistavasti! Vettä oli taasen kannettava kannukaupalla…Pieninpieni pottu! Onneksi tämä ei jäänyt ainoaksi sadoksi… Lajike on Siikli.
Palstalle vuoden 2016 suunnitelma on: yksinkertaisuudella varmaan tulokseen. Aion myös hankkia työnnettävän kelaleikkurin – palstaviihtyvyyttä parantaa hurjasti siistinä pidetyt hoitokäytävät. Nurmetut käytävät pysyvät sateellakin kasassa, jopa savipellolla! Muista kalkitus…
Eräs oikein hyödyllinen puuha talvikaudella on työkalujen kunnon tarkistaminen: sekatöörit, oksasahat, pensassakset ja pensasleikkurin terät tarvitsevat huoltoa. Puhtaat ja huolletut työkalut kestävät pitkään ja ovat mukavat käyttää.
Putsaile työkalut käyttäen tiskiharjaa, lämmintä vettä ja vaikkapa tuiki tavallista astianpesuainetta. Hankaa ja rapsuttele lika pois ahtaimmistakin paikoista, kuten nivelistä, jousista ja lukitusvivuista. Kuivaa enimmät vedet työkaluista ja jätä pesemäsi välineet huoneenlämpöön muutamaksi tunniksi.
Pesulla. Hankaa lujasti jynssaten, jos kyseessä on pinttinyt lika. Kynsiharja toimii myös erinomaisesti pesuvälineenä.
Sitten osioon, joka on yhtä tärkeä kuin puhtaus: voitelu. Käytän itse CRC:tä – se on suojaava, ahtaisiin väleihin tunkeutuva likaa keräämätön voiteluaine, soveltuu siis erinomaisesti juuri puutarhatyökalujen huoltoon. Myös aseöljy sopii tarkoitukseen hyvin. Suihkauta ainetta kevyesti työkalun metallipinnoille. Katso että etenkin kaikki nivelet, jouset ja lukitusmekanismit tulevat sumutetuksi. Kuivaa sitten ylimääräinen voiteluaine pois; minnekään ei tarvitse jäädä pisaroita tai valuvaa ainetta.
Muista suojata työskentelytaso avatulla sanomalehdellä tai muulla vastaavalla, jos suihkutat voiteluainetta sisätiloissa.
Säilytä työkaluja aina kuivassa paikassa – terät kiinni lukittuina tai teräsuojat paikallaan. Jos vaikkapa oksasahan terä ei enää leikkaa hyvin vuosien käytön jälkeen tai sekatöörit lähinnä murskaavat ennemin kuin leikkaavat, niin voi olla aika käydä kaupassa. Osta laadukkaita työkaluja ja huolla ne hyvin – sillä tavoin kasvitkin voivat parhaiten!
Nytpä on työkalut puhdistettu ja öljytty, joten ne ovat valmiina ensi kasvukauden kovaa käyttöä varten. Välineiden terävyys on myös hyvin tähdellinen juttu, mutta sitä varten on kirjoitettava toinen artikkeli – aihe on laaja ja tarkkuutta vaativa!
Happamuutta tai emäksisyyttä määritellään pH-arvolla. pH-arvo ilmoitetaan asteikolla 0-14, jossa 0 on happamin (eng. acidic) ja 14 emäksisin (eng. base). Neutraali pH on 7. Maaperän happamuus vaikuttaa maassa olevien ravinteiden liukoisuuteen eli siihen, kuinka helposti ne ovat kasvin käytettävissä. pH-tasapainolla on siis suora vaikutus kasvien hyvinvontiin. Suomen maaperä on luonnostaan hapanta, noin pH 5-6.5.
Alppiruusuja. Kuva: Anne Hanhiniemi
Happaman maan kasveja (pH 4-5.5):
katajat
kuuset
alppiruusut ja atsaleat
hortensiat
pensasmustikka
siniheinä
siperiankärhö
Omppu. Kuva: Anne Hanhiniemi.
Hieman emäksisessä viihtyvät (pH 7-7.5):
omenapuut
kirsikat
syreenit
hanhikit
jasmikkeet
vuorenkilvet
keijunkukat
Nyrkkisääntönä: pH-alue 5.5 – 7 on se, missä puutostiloja ei useimmille puutarhan hyöty- ja koristekasveille esiinny. Tämä toki sillä ehdolla, että maaperässä on niitä raveinteita, jotka kasvi tarvitsee.
Kuinka säätää maaperän happamuutta? Kalkki lienee lähes kaikille tuttu kivennäinen, joka nostaa maaperän pH-lukua emäksiseen päin. pH:n laskeminen onnistuu parhaiten turpeen tai rikin avulla. Rikki on tehokas happamuuden lisääjä, koska se bakteeritoiminnan kautta hajoaa hitaasti rikkihapoksi maaperässä, happamoittava vaikutus siis säilyy tasaisena pitkän aikaa.
Istutaessa tutki aina pohjamaata – mikäli maassa on paljon silminnähtävää ja sormin tunnettavaa karkeaa kiviainesta, ei maaperä luultavasti ole kovin hapanta – kivennäismaat kun ovat luonnostaan emäksisempiä kuin humuspitoiset. Käytä tällaiseen maahan happaman maan kasvia istuttaessa runsaasti havuille ja rhodoille tarkoitettua multaa tai sotke puhdasta turvetta pohjamaan kanssa, jotta saat aikaan riittävän happamat olosuhteet.
Jatko-osa tulossa huhtikuun tienoolla, kun maa on kaikkialla sulaa – aiheena pH:n mittaaminen puutarhamaasta! Hyvää alkukevättä lukijoille!
Terve! Saipas puutarhuri Pöntinen tässä päähänsä idean muurikivellä ladotusta spiraalista, johon on istutettu kasveja. Ajatus syntyi tässä syksyn mittaan ja niin kovasti kiinnosti asia mieltä, että oli jonkinlaista konkreettisempaa saatava aikaan. Ihan vain siksikin, että tulisi tilaa taas muille ajatuksille; tämä spiraali-inspiraatio oli melkoisen voimakas. Nyt olen saanut jotakin näytettävää 3D-mallinnuksen kautta aikaiseksi.
Tästä lähdettiin liikkeelle, spiraali, jota jaottelen muurin vaatimiin kerroksiin ja kiviparien mittoihin.Tässä muurikiville sopivaksi lohkottu malli alla. Päällä spiraalin sisälle tulevan maanpinnan mallinnos.
Paras puoli tällaisessa istutusaltaassa on se, että näin sijoitettuna yhdellä, pienellä alalla voi olla useita kokonaisuuksia. Ne erottuvat seinämien, spiraalin korostaman korkeuseron sekä kasvien oman peittävyyden selvästi.
Valmis spiraali kasveineen.Eräs puoli antaa vaikutusta havuryhmänä. Tässä spiraali sijoitettuna havainnepihaan.
Spiraaliin on myös mahdollista istuttaa eri kosteusolosuhteita vaativia kasveja samaan ryhmään. Toki näin voi tehdä tavallisessakin, avoimessa tai rakenteellisesti ympäröidyssä istutusalueessa. Kuitenkin huipulle kierryttässä muurin viertä tehostuu mahdollisuus tähän, alhaalla on kosteampaa ja ylhäällä kuivempaa. Myös jokainen valoisuuden määrä tulee käytyä läpi istuttaessa kasveja kiertävässä muodossa.
Eräs puoli antaa voimakkaan kukinnan.Pihaan tultaessa saa monipuolisen kasvitervehdyksen.
Näinpä tällä kertaa, antakaa mielikuvituksen lentää. Aivan kaikki ideat eivät ole toteutettavissa – monet ovat. Tällainen spiraali on, tässä luonnostellessa se on viimeistään käynyt selväksi!
Kaikenlaisien patioiden rakentaminen on kovassa huudossa. Oli kyseessä sitten kivi-, kestopuu-, tai maapohjainen patio, on sitä suunniteltaessa hyvä ottaa huomioon kasvillisuus, joka luo tulevalle oleskelualueelle suojaa, kauneutta ja toimivuutta. Piirsin muutaman hahmotelman siitä, minkälaisia voisivat olla kasvit patioiden ympärillä.
Tässä yksinkertainen yhden seinän kattava patio. Ratkaisu on selkeä ja siisti. Patiosta kannattaa jättää näkyviin reilu osa, jottei se häviä talon ja kasvillisuuden väliin.
Tässä taas hieman pidennetty versio äskeisestä rakenteesta. Nyt on enemmän tilaa erilaisille kasveille, eikä pitkä patio häviä kasvien joukkoon, koska sen linja erottuu talon ulkomuodoista muutenkin.
Näin sitten suunnittelija sijoitti myös kylpypaljun pation yhteyteen. Nyt tarvitaan runsasta näkösuojaa antamaan yksityisyyttä. Täysin umpeen ei toki pidä tällaistakaan istuttaa, täytyyhän sitä nähdä ympärilleen, vaikka paljussa huljuukin.
Vielä yksi versio, jossa nyt patioon on jätetty tila istutusaltaalle. Tämä vaihtoehto painottuu kasveihin ja erilaisiin mahdollisuuksiin niiden kanssa. Tämäkään patio ei helposti katoa, kunhan jostakin on esteetön kulku mahdolliselle pihanurmikolle tai kulkukäytävälle.
Toivottavasti näistä on apua ajatteluun ja mahdollisten hankintojen tekoon. Pationrakentamisessa on hyvä arvioida tarve realistisesti. Sadan neliön oleskelualuetta ei kannata rakentaa, jos sen käyttö on satunnaista tai vähäistä. Kasvillisuuden kannalta tärkein asia on se sama vanha – oikeat kasvit oikeaan paikkaan. Niin saadaan menestyvä ja näyttävä lopputulos.
Kasvustojen suojaaminen ja hyvä suunnittelu ovat parhaat avut talven tuhoja vastaan.
Talvi tulee, sille ei voi oikein mitään. Minkälainen talvi sitten? Hurjat pakkaset, paljon lunta, molemmat? Pihan- tai puutarhanhoitajan on toki tiedettävä, minkälaisia talvia alueella on keskimäärin, jotta voi mitoittaa mahdolliset suojaustoimet oikein. Esimerkiksi täällä Turun seudulla on merkittävästi lauhempaa ja vähälumisempaa kuin kirjoittajan kotipaikalla Mikkelissä. Toisaalta voimakkaasti purevat pohjoisenpuoliset tuulet ovat täällä meren läheisyydessä tavallisempia. Kaikki suomalaiset ovat kuitenkin samassa sopassa kasviensa ja rakenteidensa kanssa: talvi on koetus ihmiselle – ja toki myös eläimille ja kasveillekin. Mitä riskejä talvi tuo pihaan ja mitä voin tehdä ne minimoidakseni?
Kuvassa humalakaari ja mustaherukkapensaita. Näistä kumpikaan ei tarvitse talvisuojausta voimakkaan kasvunsa ja selviävyytensä vuoksi.
Lumen paino –
Tämä on niin kasvien kuin rakenteidenkin riesana. Heikosti runkoon kiinnittyneet oksat voivat helposti katkeilla jättäen pahan haavan puun runkoon, kun lumi kerääntyy oksalle. Runsaslumisina talvina myös isommat, haurasoksaiset koristepensaat kuten syyshortensia ja alppiruusut voivat kärsiä. Paras suojaus lumen painolta puille on niiden rakenteen leikkaaminen kuntoon ennen talvea. Tykkyyntyvää lunta voi myös käydä tökkimässä puiden ja pensaiden oksilta alas. Harvinaisuuksien, kuten vaikkapa sinisateen (Wisteria) suojaukseen kannattaa panostaa jopa laudoista rakennetun lumikatteen (esim. tiipiin kaltainen) verran.
Kevätpaahde (ahava) –
Tämä on ikivihreiden kasvien riesa. Keväinen auringonvalo herättää kasvin maanpäällisen osan horroksesta ja kuivat tuulet lisäävät soluhengitystä lehtien tai neulasten pinnalla. Kasvi alkaa haihduttaa vettä, mutta voi, jos juuristo on vielä jäässä. Kasvi kirjaimellisesti haihduttaa itsensä hengiltä. Tältä voi suojautua verhoamalla kasvustoja varjokankaaseen, juuttisäkkeihin tai (pakkastakin vastaan auttavaan) huopaan. Paras tapa estää kevätpaahteen tuhoava vaikutus on suunnitella kasvien sijainnit alun perin niin, etteivät kevään aurinko tai tuulet pääse puremaan ikivihreisiin kasveihin täydellä teholla. Samoin kohopenkki hikevään maahan rakennettuna edesauttaa kasvin juuriston sulamista, jolloin ahavan vaikutus vähenee.
”Vielä on ruokaa muualla, mutta tulen sitten talvella teillä käymään!”, ajattelee valkohäntäpeura. Tämä ruokailija on vaikea torjuttava. Kuva: Wikimedia commons.
Jyrsivät eläimet –
Hirvi, valkohäntäkauris, villikani, peltomyyrä. Nämä ja monet muutkin eläimet ovat tiukoilla ravinnon suhteen talvella. Luonnossa monet kasvit ovat erikoistuneet siihen, etteivät niitä tuhoeläimet kovin haittaa. Rakennetuilla pihoilla, lajikemäärien kasvaessa ja valintojen painottuessa satoisuuteen, komeaan ulkonäköön tai runsaaseen kukintaan ei useinkaan voi samassa paketissa saada maksimaalisen voimakasta ja vastustuskykyistä kuorta, juuristoa tai versostoa. Näiden haittojen torjuntaan on keinoja vaikka minkälaisia. Hajupalloja, piipittimiä, maantäristimiä, valkosipulia istutusalueelle ja ties mitä. Tarinat keinojen toimivuuksista vaihtelevat voimakkaasti. On kenties vain koetettava, mikä omalla pihalla toimii. Ainut täysin varma tapa pitää (pieniä) jyrsijöitä loitolla on mekaaninen suojaus. Se tarkoittaa sitä, että suojattava kasvi saa ympärilleen suojaavan kehän esimerkiksi jänisverkosta ja maanalaisesta myyräverkosta. Käytännössä peuraa on hyvin hankala torjua, hirveä vielä vaikeampi. Kyseessä ovat isot eläimet, jotka ulottuvat korkealle ja joiden kaulat sallivat pujottautumisen ahtaisiin, muutoin suojattuihin paikkoihin. Eräs metsätaloudessa käytetty hirventorjuntakeino on hiilidioksiditykki, joka asetetaan maastoon. Tykki aiheuttaa voimakkaan pamahduksen tietyin väliajoin. Tämä omalla pihalla saattaisi kyllä haitata naapureita, eivätkä omatkaan lautaset välttämättä hyllyssä pysyisi.
Runsaslumisina talvina ei edullisesta lämpöeristyksestä ole pulaa. Muista kuitenkin lapioida lunta myös sinne, mihin luonto ei sitä kerrytä – kuten tässä istutuslaatikon sivuille. Pakkanen siirtyy eristeettömästä kohdasta esteettä kasvualustaan.
Pakkasvauriot –
Pakkanen puree kasveihin lujasti varsinkin silloin, kun kasvin maanpäällinen osa ei ole kyennyt kuivumaan syksyllä. Kuivuminen on osa kasvin talveen varustautumista, jolloin solunesteet pyrkivät imeytymään juuristoon vieden ravinteet mukanaan suojaan. Tämä tapahtuu maaperän kuivumisen sekä kuihtuvan maanpäällisen osan yhteispelillä. Jos juuristo on täysin kostea ja turvonnut syksyllä ennen kasvin tuleentumista, ei juuristoon enää mahdu nestettä ja niin kasvin maanpäällinen osa jää liian vesipitoiseksi. Sitten koittavat pakkaset. Rungoissa ja oksissa oleva vesi jäätyy laajentuen samalla noin 10%. Monesti kasvi ei kestä tällaista rungonsisäistä paineenkasvua ja niin puuaines sekä kuori halkeavat. Lopputulemana on paha haava, eikä se useinkaan jää ainoaksi. Suomessa on ollut tämän ilmiön vuoksi useita katovuosia etenkin omenapuiden kohdalla. Toki pakkanen voi ilman kosteuttakin palelluttaa silmuja tai versoja. Nämä kaksi yhdessä ovat kuitenkin varsinainen tuhoyhdistelmä. Mikä siis neuvoksi? Kasvuston pohjamaana olisi hyvä olla hiekan- tai moreeninsekaista maata jotta kasvualusta voi kuivua myös syksyn sateiden aikana. Käytännössä tällainen voi olla hyvin työlästä järjestää etenkin täällä Varsinais-Suomessa (savimaata riittää…), mutta riittävällä maansiirrolla voi tätäkin riskiä hallita. Myös kohopenkkiin istuttaminen auttaa kasvualustaa kuivumaan riittävästi.
Juuriston paleltuminen –
Tämä koskee erityisesti herkkäjuurisia kasveja, kuten kärhöjä, monia ruusuja ja viiniköynnöksiä. Myös perennamaat voivat kärsiä vähälumisesta, kovapakkasisesta talvesta. Suojautumiseen tarvitaan lämpöä eristävä kerros juuristojen päälle. Tähän sopivat hyvin: kuorikate, havut, turve, sahanpuru tai lumi. Muista että pakkassuojan tärkein ominaisuus on sen ilmavuus: juuri havujen, kuorenpalasten ja turpeen rakenteen sisään jäävät ilma toimii lämpöeristeenä. Tiukkaan tampattu materiaali eristää siis huonommin kylmyyttä kuin ilmava. Liian tiivis eriste myös altistaa sienitaudeille – ne eivät viihdy ilmavissa olosuhteissa, kun kosteus pääsee haihtumaan ja ilma vaihtuu. Pakkaslumi on oivallinen (ja ilmainen) lämpöeriste. Lapioi sitä mahdollisuuksien mukaan runsas kerros herkkien juurialueiden päälle.
Näissä riittää jo ajattelemisen aihetta. Toki kaikkea ei voi hallita eikä sellaisen yrittäminen kannatakaan. Kasveja on aina kuollut talvella ja niin tulee myös aina olemaan. Oma elinympäristö on kuitenkin tärkeä ilon ja toimeliaisuuden lähde, siitä on siis syytä pitää huolta. Sopivalla tarkkuudella.
