Terve! Sain anopiltani lopputalvesta 2013 kaksi verenpisaran tainta. Mitäpä niistä sitten? No, olin nähnyt Kauppilan kauppapuutarhan kasvihuoneessa (nyttemin kyseinen kasvi on hävitetty, niin kitkuttaen se oli enää hengissä) suuren yksirunkoisen fuchsian. Siitäpä idea, toteutusta sitten vain.
Kuusi kuukautta takana ja ylöspäin matka!
1,5 vuoden ikäisinä. Ensimmäinen talvetus takana ja lujasti kasvussa.
2 vuotta takana, kahdesta talvetuksesta selvitty!
26 kuukautta, tämänhetkinen tilanne.
Olen sitonut kasveja löysillä silmukoilla kiinni tukikeppiin noin kuukauden välein, ehkä hieman useammin. Olen pitänyt ruukkuja milloin parvekkeella, milloin sisällä – tuntuu pärjäävän monessa tilanteessa. Runkokorkeutta olen kaiken aikaa nostanut poistamalla puhkeavia silmuja ja haaran alkuja.
Kahdessa viimeisimmässä kuvassa olen lisännyt tukikeppien päähän ristiin liitetyt bambunpätkät, joilla voi ohjata sivuversoja kasvamaan ja puutumaan sopivaan kulmaan ja toisiinsa nähden eri suuntiin.
Näinpä siis etenen! Tavoitteena on saada kaksi noin puolitoista-kaksimetristä, valtoimenaan kukkivaa verenpisara-pikkupuuta! Ja kyllä tämä homma onnistuukin, olen varma siitä :)
Pelottavin hetki prosessissa oli ilman muuta aivan alku, jolloin siirsin anopilta saadut pikkutaimet nykyisiin ruukkuihin – olin vähällä tappaa nuo pienoiset. Jonkin aivonyrvähdyksen takia putsasin juurien ympäriltä kaiken vanhan (vielä aivan hyvän!) mullan ja siten paljastin kaikki pienet, hentoiset juuret ilmavirralle – ja katkeilihan siinä kaikki hiusjuuretkin toki. Pitäisi kai ammattipuutarhurin tietää, että semmoisen sopivan multavan pikkupaakun jättää taimelle mukaan uuteen ruukkuun vanhasta mullasta… Olivat raukat todella kuoleman kielissä monta kuukautta. Siitä huolimatta… Edistys on hurjaa!
Tervehdys! Tässä lupaamani ohjeet verenpisaran talvetukselle sekä neuvot kesäisen kukkaloiston takaamiseksi! Tiedoista kiitän Pirkko Anttila-Vuorta sekä hänen miestään Markkua. Mennään suoraan asiaan, edetään syksystä kesään talven kautta:
Elokuu: Kasveille ei enää anneta typpeä sisältäviä lannotteita: kanankakkaa, kastelulannoksia, kukkaravinteita yms. Syyslannoitus on syytä suorittaa joka vuosi, elokuun alku on hyvä aika sille.
Syys-lokakuu: Ennen ensipakkasia kasvit olisi siirrettävä viileään, mieluiten valoisaan tilaan. Kasvihuone sopii tarkoitukseen hyvin, mutta jos epäilee pakkasen hiippailevan puremaan kasveja, voi seuraksi laittaa lämmittimen pitämään lämpöasteet plussan puolella. Jos valoisaa tilaa ei löydy, sopii käyttöön myös autotalli. Olisi kuitenkin hyvä, että kasvi saisi edes hieman luonnonvaloa vielä ennen pimeään siirtoa. Kastele niin, että multa pysyy hieman nuoveana – ei märäksi asti!
Näillä ohjeilla talvetettuja lähes 30-vuotiaita verenpisaroita juuri kellarista tulleina.
Loka-marraskuu: Suorita kasveille syysleikkaus reilulla kädellä (verenpisaralla on uinuvia silmuja hurjat määrät jo täysin puutuneissa osissaankin. Niitä on monikymmenvuotiailla yksilöillä vielä jopa tyvihaaroissa!) Lehdet tippuvat talvetuksen aikana tai kasvia esille ottaessa keväällä. Leikkaa kaikki kukkivat versot pois, jätä vain lehteviä versoja. Voit myös harventaa lehteviä versoja – harvennus on kuitenkin edessä keväällä.
Marras-joulukuu: Nämä tehtyäsi voit siirtää kasvit pimeään. Verenpisarasi ovat turvassa: kasvit kestävät Pirkon kokemuksen mukaan erittäin hyvin tällaista talvetusta.
(Huom! On olemassa vaihtoehto, joka ei kasville ole optimaalinen, mutta joka toimii myös: Suorita syysleikkaus ennen ensimmäisiä pikkupakkasia. Siirrä sen jälkeen kasvit suoraan pimeään. Tämä on kasville melkoinen hätkähdys, mutta ne mitä luultavimmin kuitenkin selviävät loistamaan ensi kesänäkin!)
Hyvät olosuhteet talvetuksen aikana: 4 – 12 astetta lämpöä (mieluiten kuitenkin mahdollisimman tasainen), kostea ilma (ei välttämätöntä, mutta auttaa multaa olemaan kuivahtamatta kokonaan). Artikkelin kirjoittaja talvetti omat verenpisaransa kerrostaloyhtiön hillokellarissa, muutaman asteen lämpötilassa ja täysin kuivassa ilmassa – kastelin multaa noin kerran kuukaudessa. Hyvin selvisivät! Kastele niin, että multa pysyy juuri ja juuri kostean tuntuisena. 2-3 viikon kasteluväli on optimaalinen.
Tammikuu: Kasvit voivat ryhtyä jo puskemaan pienenpintä, valkoista kasvua. Kasvuunlähdön ajankohta vaihtelee vuosittain. Viikko sinne tai tänne ei merkitse tässä yhdeydessä mitään.
Jenni puuhaamassa verenpisaroja kevätkuntoon Pirkon ja Markun kodin eteisessä.
Helmikuu: Tässä vaiheessa verenpisarat puskevat jo pientä valkoista kasvua. Saattaa myös olla niin, että kasvu on jo viidenkin sentin mittaista.
Helmi-maaliskuu: Pirkko on hellinyt tässä vaiheessa kasvejaan tarjoamalla jo hieman valoa: heidän kellarissaan on kasvivalo, joka on suoraan talvehtivien fuchsioiden päällä. Tässä vaiheessa valoa on annettu 2-3 tuntia päivässä.
Maaliskuu: Kasvivaloa voi pitää päällä jo kokoaikaisesti. Maaliskuun loppupuolella voi kasvit nostaa talviuniltaan valoon, ei kuitenkaan suoraan ulos vaan vielä pakkasilta suojaan, mieluiten valoisaan. Porstuat ja kuistit ovat tässä erinomainen sijoituspaikka! Älä anna kevätauringon porottaa kokopäiväisesti suoraan kasveihin – jos ei ole vaihtoehtoa, tarkkaile kasvuunlähtöä. Kasvuston näyttäessä olevan nuupallaan, vaikka multa on sopivan kosteaa, koeta siirtää kasvit hieman vähemmän valoisaan kohtaan.
Maaliskuun puolivälissä olivat verenpisarat kellarissa jo aivan valmiita kevääseen! Upeaa!
Maalis-huhtikuu: Multaa voit uusia kaivamalla vanhaa multaa ruukun sivuilta pois ja laittamalla uutta tilalle. Sekoita joukkoon samalla hieman mustaa multaa tai kanankakkaa taataksesi hyvän ravinteiden saannin koko kesän ajaksi. Jos kasvi tuntuu turhan raskaalta liikutella, voi ratkaisuna olla muovinen suojaruukku: se painaa vain pienen osan siitä, mitä savinen tai posliininen. Harvenna kasveja leikkaamalla tai sormilla nyppimällä uusia kasvustoja voimakkaasti. Jokaisesta oksanhaarasta ei tarvitse säästää kuin pari-muutama versoa kasvamaan. Mitä aikaisemmassa vaiheessa kasvia leikkaa, sen vähemmän se siitä lopulta vahingoittuu. Leikkaa myös syksyllä säästämäsi lehtiversot kahden tai kolmen silmun yläpuolelta poikki (eli lyhennä niitä reilusti). Voit myös lyhentää uutta kasvustoa samaan tapaan.
Huhtikuusta eteenpäin: Jos uudet versot kasvavat kovin tiheään, harvenna niitä. Kun pakkasista ei ole enää mitään uhkaa, voit siirtää kasvit ulos. Ole kuitenkin tarkkana, pienikin pakkanen voi tehdä turhaksi suuren määrän työtä. Jos epäröit, nosta kasvi ulos vasta toukokuussa.
Kasvupaikka ja valoisuus: Fuchsia tykkää valosta, mutta ei suorasta auringon poltteesta. Se viihtyy erittäin hyvin vaikkapa jonkun suurilatvuksisen lehtipuun tyvellä. Voit myös istuttaa verenpisarasi maahan kesän ajaksi.
Kastelu: Kuumalla säällä kerran päivässä runsas kastelu.
Lannoitus: Kerran viikossa kastelulannos veden mukana.
Maa: Tavallinen puutarhamulta käy hyvin niin istutusalustaksi kuin ruukkuunkin. Sekoita joukkoon mustaa multaa ravinteikkuuden lisäämiseksi.
Huomioitavaa: Jos tuuli yltyy myräkäksi, saattaa olla hyvä siirtää kasvi suojaan vaikkapa talon tai piharakennuksen tuulensuojaiselle seinustalle. Tämä ei toki kätevästi onnistu, jos kasvi on istutettu maahan. Markulla on hyvä vinkki ruukussa olevan kasvin tukemiseksi ulkona: paina maahan (käytä vasaraa apuna) kolme tai neljä harjateräksen pätkää ja sijoita ruukku niiden keskelle. Tämä estää ruukkua kaatumasta tai kaatuessaankin pyörimästä tuulen mukana ties minne. Myös maahan istutetun verenpisaran voit tukea samantapaisesti: paina muutama kukkakeppi syvälle multaan niin, että kepit tukevat kasvia kaikilta puolin.
Näillä sitten mennäänkin elokuuhun asti, jolloin alkaa taas syyslannoittaminen ja sitä myöten talveen valmistautuminen!
Toivottavasti tästä ohjekimarasta on hyötyä sinulle, hyvä lukija – ainakin Pirkkoa ja Markkua nämä kasvit ovat ilahduttaneet jo vuosikymmenet.
Saavumme mäen päällä sijaitsevan, uudistetun rintamamiestalon pihaan Raisiossa. Pirkko Anttila-Vuori miehensä Markun kanssa ottaa työkaverini Jennin sekä minut luokseen avoimesti ja tervetulleeksi toivottaen. Markku on pitkän linjan puutarhanhoidon harrastaja ja monipuolinen muiltakin kädentaidoiltaan: talosta löytyy jos jotakin taottua, veistettyä tai muutoin itse raaka-aineesta työstettyä. Hänen isoisänsä oli Iittalan lasitehtaalla muottimestarina – kädentaitoa vaativa työ. Tekemisen tuntu on tässä kodissa hyvällä tavalla läsnä.
Keskityn tässä käymään läpi heidän rungollisten verenpisaroittensa historiaa. Pirkolla oli esittää valokuvia suullisesti kerrotun historian lisäksi. Seuraavassa kirjoituksessa jaan hänen hoito- ja talvetusohjeitaan, joiden ansiosta vanhimmat verenpisarat ovat jo lähes 30-vuotiaita.
Vuonna 1989 kolme varhaisinta verenpisaraa näkyvät kuvassa oikealla ylhäällä, lipputangon viereisessä istutusastiassa.
Eeva, Markun ensimmäinen vaimo, juurrutti alkuperäiset verenpisarat vuonna 1988. Eeva oli työskennellyt floristina, joten kasvien hoito ja lisääminen olivat tuttuja toimia. Hän myös keräsi pihapiiristä vanhoja, tontille aikojen saatossa tulleita kasveja ja piti niistä huolta jotteivät ne häviäisi muun kasvillisuuden sekaan. Sama vanhan arvostus on myös Pirkon ajatusmaailmassa tärkeällä paikalla: ”Ihmiset ovat rakkaudella tehneet työtä ja sitä tekee mieli säilyttää”, hän sanoo.
Vuonna 1999 Markku kykeni vielä hoitoleikkaamaan silloin hieman yli kymmenvuotiaat kasviyksilöt. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyykin jo useampi kasviyksilö.
Markun sairastama Alzheimerin tauti on valitettavasti tehnyt kasvien hoitoleikkaamisen hänelle mahdottomaksi vuodesta 1999 eteenpäin. Pirkko on jatkanut kasvien leikkaamista ja on monena vuotena tämän kuvan ottamisen jälkeenkin ottanut alkuperäisistä kasveista pistokkaita ja kasvattanut niistä uusia rungollisia verenpisaroita.
Vuonna 2002 elokuussa verenpisarat Markun ja Pirkon talon pihalla. Upeaa kukkaloistoa! Kuvassa myös Pirkko pitämässä huolta puutarhastaan. Vesi vanhin voitehista – niin kasveille kuin ihmisellekin.
Vuosi 2011.
Vuonna 2011 otetussa kuvassa näkyy Markun ja Pirkon talon edessä yksi hyvässä kasvussa ja upeassa kukassa oleva fuchsia. Isoja kasviyksilöitä on tässä vaiheessa kaiken kaikkiaan 12. Ne ovat koristaneet talon pihaa ja kuisteja jo miltei kolmen vuosikymmenen ajan!
Markun on joskus vaikea muistaa, missä hän on. Onneksi hänellä on Pirkko, jolla riittää valokuvia ja malttia kertoa miehelleen yhä uudestaan missä ja milloin mennään. Vaikka nämä verenpisarat ovat vain pieni osa heidän yhteistä elämäänsä, ovat nekin osa jotakin todella tärkeää.
Ensi kerralla, huhtikuun puolenvälin paikkeilla, kirjoitan verenpisaroiden hoitamisesta ja talvettamisesta. Hyvää alkukevättä!
