Puutarhablogi kaikille - pihaunelmia, kasvitietoa ja puutarhanhoitoa!

Kukat pakettiin

Paketoidaan kukkalahja:

Tulppaanikimpun tyveen on kumilenkillä kiinnitetty muovipussi, jossa on paperiin imeytettynä kosteutta kuljetuksen aikaiseen tarpeeseen. Kimppu kääritään myös ohueen kirkkaaseen muoviin, sellofaaniin tai puhdas paperikin on yhtä hyvää.

Ulkona on pientä vaille kymmenen astetta pakkasta.

Tulppaanit eivät ole niin kylmänarkoja kuin joulutähdet, amaryllikset tai orkideat –  silti jäätymiseltä nekin on suojattava.

Hyvästä suojauksesta huolimatta pakkassäässä kukkia kuljetetaan mahdollisimman lyhyitä aikoja eikä niitä myöskään jätetä lämmittämättömään autoon odottelemaan.

Kääreeseen tarvitaan yksi avattu sanomalehden arkki jokaista pakkasastetta kohti.

Kääreestä tehdään laakea suppilo. Paperin tarvitsee olla tarpeeksi suuri, jotta paketti saadaan suljettua kukkia vahingoittamatta.

Lahjapaperi suljetaan paketin alapäästä teipillä, yläpää suljetaan narulla, josta muodostetaan myös kantolenkki.

Lämpöisin ajatuksin.