Puutarhablogi kaikille - pihaunelmia, kasvitietoa ja puutarhanhoitoa!

Mielipide

Melko luonnotonta

 

Nykyinen asumisympäristöjen suunnittelu suosii tiivistä ja tehokasta rakentamista, koska sen sanotaan olevan ekologista ja säästävän luontoa. Tehokas rakentaminen vaatii tehokkaat liikennejärjestelyt, koska ihmiset asuinympäristöä valitessaan arvostavat hyviä yhteyksiä ja palveluja – ja kosketusta luontoon. 

Keväällä luonto herää jossakin – ja samaan aikaan alkavat autokaravaanien vaellukset, jotka suuntaavat luonnon helmaan mökeille ja kakkosasunnoille ja taas takaisin, kymmeniä, satoja kilometrejä.

 

On ihmisiä, jotka haluaisivat asua vaivattomasti kerrostaloissa, mutta epäröivät, koska kaipaavat oman pihan tarjoamia elämyksiä. Silloin kun liikkuminen on jo käynyt vaivalloiseksi, miten voi virkistyä ulkoilualueilla, julkisissa puistoissa tai pihalla, joka on ensisijaisesti varattu autojen paikoitukseen. Hiljaisen keinuttelun, luonnon muutoksien seuraamisen, kuuntelun, katselun, tuoksujen sijaan on tarjolla liikenteen melua, hälinää, turvattomuutta – ja yksinäisyyttä. 

Asuinympäristöltä odotetaan myös yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys syntyy luonnostaan, kun asukkailla on mahdollisuus tulla ulos, tapaamaan toisia, erikseen kutsumatta. 

Tehokkaan yhdyskuntarakentamisen hyöty menetetään moninkertaisesti, kun ihmiset eivät oikeasti viihdy asuinympäristössään vaan hakeutuvat vapaa-aikanaan muualle.

 Mikä on luonnollisempaa? 

Luontoyhteys kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Luonnon vaikutusta on tutkittu ja on todettu sen lisäävän merkittävästi ihmisten hyvinvointia ja edistävän terveyttä; tovin oleskelu puutarhassa tai vapaassa luonnossa laskee stressihormonitasoa ja verenpainetta.

Luonnollista ja ekologisesti kestävää on luoda uutta palveluliiketoimintaa: puutarhoja, joissa ihmiset voivat rauhoittua, olla yhdessä tai itsekseen, niissä järjestetään tapahtumia ja ohjelmatuokioita. Puutarhat ovat kyläläisten kohtaamispaikkoja ja ne tuovat luonnon läheisyyden kerrostalojen asukkaille taajamiin, keskustoihin ja lähiöihin. 

Omakotitontit tulisi kaavoittaa sen kokoisiksi, että omakotiasumisen merkitys säilyy: jos omalla pihalla tulee tunne, että tarkkailee naapureita tahtomattaan tai joutuu tietämättään itse tarkkailtavaksi, enin osa oman pihan ideasta katoaa. Kotipiha ja puutarha ovat sijoitus, hyvin hoidettuna se jalostuu ja arvo kasvaa, puutarhassa on olemisen onnea.   

EViva

(EViva tarkoittaa ennaltaehkäisevää virikkeellistä vapaa-ajan toimintaohjelmaa Turussa. Nelivuotiskauden kustannukset yli viisi miljoonaa euroa (Aamuset 16. helmikuuta 2011).)

 

Suomalainen yhteisöllisyys

Me tavalliset suomalaiset emme intoudu tanssimaan spontaanisti, emme kysele turhia emmekä esiinny julkisesti; katselemme ja kuuntelemme kyllä mielellämme, mitä on tarjolla.

Me olemme mietiskelijöitä ja tarkkailijoita. Rentoudumme veden ääressä, nuotiotulilla ja saunassa. Olemme onnellisia, kun ympärillämme on pieni ryhmä toisia, jotka jakavat saman kokemuksen. Luonto puhuttelee meitä ja tarjoaa elämyksiä, jotka koemme syvällisesti.

Pienet pojat lumoutuvat nuotiolla – oksakarahkaa pitää tuikkia tuleen ja heitellä lastuja, niin pitää tehdä. Lumoavat asiat eivät katoa, vaikka ikäännymme.

Nuotiopiiri on sosiaalisen kanssakäymisen ja luovuuden alku ja kipinä. Muistamme partiotulet ja nuotiokahvit ja makkarat. Muistamme ihmiset ympärillämme ja kerrotut tarinat.

Onko mahdollista yhdistää nykyinen maailmanmeno ja alkukantainen tarve yhteisöllisyyteen?

Puhutaan kanakoppiyhteiskunnasta, missä ihmiset elävät sulkeutuneena omaan rauhaansa ja yksinäisyyteensä. Vaikka kaikki eivät tahdo.

Harvoilla ja väestön ikääntyessä yhä harvemmalla on varaa tai voimia ajaa kymmeniä, satoja kilometrejä mökeille veden ääreen ja takkatulille rentoutumaan ja voimaantumaan.

Aito kanssakäyminen syntyy itsestään, sitä ei voi käskeä tai ostaa, siihen pitää olla motiivi. Motiivi on luonnollinen tarve, elämys tai kokemus, jonka haluaa jakaa.

Entä jos

Entä jos rakennetussa ympäristössä, kaupungeissa ja lähiöissä, teollisuusalueilla ja liikekeskuksissa olisikin ammattilaisten rakentamia ja ylläpitämiä puutarhoja, joihin voi tulla nauttimaan kauneudesta ja rauhasta, niissä on mahdollisuus ruokkia lintuja, istua nuotiolla, kuunnella veden solinaa, niissä on erilaisia teemoja ja tapahtumia. Puutarhat eivät korvaa yleisiä puistoja, vaan ne tulevat niiden rinnalle, lähelle asukkaita ja niihin pääsee helposti – ihmiset, yhteisöt, ne, jotka haluavat lunastaa pääsyoikeuden.

Istutan puun varjon

Tänä vuonna istutettu puun taimi on kymmenen kasvukauden jälkeen nuori puu. Nuoruutta seuraavien vuosien aikana latvus levittäytyy laajemmaksi ja puun suojassa voi nauttia viilentävästä varjosta.

Istutan puun – tuleville sukupolville.

Kuten appivanhempani, ennen pitkää mekin luovumme omakotitalosta ja sen merkityksellisestä puutarhasta. Muutamme kerrostaloon, jossa lämmöstä, lumien luonneista ja hiekoituksista huolehtivat alan ammattilaiset ja joiden palveluista maksetaan vastiketta.

Olen puutarha-alan ammattilainen.

On todettu, että kohtuullisen lyhytkin oleskelu luonnossa ja puutarhassa alentaa verenpainetta, vähentää stressioireita; mieli ja keho rentoutuvat, voimat palautuvat.

Haluan, että puutarhan virkistävästä vaikutuksesta ei tarvitse luopua iän päivinäkään ja myös ihmisille, jotka eivät halua sitoutua kiinteistöihin, olisi mahdollisuus puutarhassa oleskeluun.

Puutarhalla en nyt tarkoita kukkalaatikoita ovien pielissä, yksinäistä penkkiä asfalttipihan reunalla tai yleistä puistoa: tarkoitan puutarhaa, joka on perustettu esteettisistä elämyksistä nauttimiseen, se itsessään on puutarhakulttuuria ja taidetta. Ja kuten taiteeseen, puutarhoihinkin voi sijoittaa, niihin voi lunastaa pääsyoikeuden, kaudeksi tai kerraksi – aina vapaaehtoisesti.