Puutarhablogi kaikille - pihaunelmia, kasvitietoa ja puutarhanhoitoa!

Perheomenapuun leikkaaminen

Omenapuun runkoon on vartettu kolmea eri lajiketta olevaa oksaa. Lajikkeiden kasvun voimakkuudessa on eroja.

Kuvassa vasemmanpuoleisen lajikkeen perusoksa on selvästi toisia paksumpi – ilman rakennetta ohjaavaa leikkausta hillittykasvuisemmille lajikkeille ei riitä kasvutilaa ja ne heikkenevät edelleen.

Oksien liitoskohdan rakenne on muodostumassa huonoksi.

 

Oksankaulus, joka on selvästi rungon puolella näkyvä paksunnos, sisältää puun omat haavan parantamiseen tarvittavat mekanismit. 

Oikea leikkauskohta on juuri oksankauluksen ulkopuolelta niin, että kaulus jää puuhun, mutta poistettavasta oksasta ei jää tynkää puuhun.

Kuvassa näkyy myös kuoriharjanne, joka on oksan ja rungon liittymiskohta.

Tarkempi kuvaus artikkelissa Puiden hoito- ’Tiedä, mitä olet tekemässä’.

Nuori perheomenapuu on leikattu niin, että voimakkainta perusoksaa on typistetty ja harvennettu eniten.

Rakenneleikkauksen tavoite on turvata kaikille kolmelle lajikkeelle tasapuolisesti kasvutilaa.

Koko puun kasvua ohjataan siten, että oksaliittymät ovat avoimia ja puun muoto sopusuhtainen ja ilmava.