Estetiikkaa pihalla palvellessaan on kivellä lähes rajattomasti käyttömahdollisuuksia.
Kivilaatuja on useita ja niiden pinta voidaan viimeistellä monella eri tapaa – tai jättää viimeistelemättä, luonnon muovaama pinta on moneen käyttöön paras vaihtoehto. Käytetyn kiven koolla ja muodolla annetaan kivelle käyttötarkoitukseen sopiva ilme ja ominaisuudet.
Kiven pinta on kova, sileä, napakka ja muuttumaton. Se luo loistavan vastapainon kasvillisuuden jatkuvalle kasvulle ja muutokselle. Kasvi on useimmiten muotokieleltään vapaa, hengittävä ja orgaaninen – kivi on rauhallinen, se ei muutu eikä vaihdu.
Vaalea loimu-liuske kimmaltaa auringossa kuin vesi.
Ensiksi joku hakkasi graniitista nupukiviä, joku toinen työmies hakkasi kivet vanhan Turun katuun ja sukupolvia myöhemmin me hakkasimme ne portaiksi puutarhaan.
Kivi on muuttumattomuuden, kestävyyden ja kovuuden symboli – ja myös kauneuden, oli kyseessä sitten jalokivi tai rosopintainen rakkakivi.
Kiviä on metsissä, teiden rakenteissa, koruissa, kiukaissa ja myös meitä kaikkein kiinnostavimmassa paikassa – ihmisten pihoilla.
Pihakivi – pihalla rakenteena, koristeena tai molempina yhtaikaa oleva kivi, mitä kaikkea se on?
On noppakiviä, seulapääkiviä, kuulapuhallettuja porraskiviä, betonikiviä, liuskekiviä, yksittäisiä koristekiviä, kivikatteita.
Puhuttaessa pihakivestä ensimmäisenä nousee kenties mieleen ajatus kukkapenkkiä reunustavasta luonnonkivireunuksesta tai autotallin edustan betonikiveyksestä. Mieleen tulee muuri, joka rajaa talon seinustalla olevaa kasviryhmää tai askelmat, joita pitkin laskeutuu alas pihalle talosta ulos tullessaan;
näitä kaikkia ja enemmänkin on kivi, jonka ihminen on tehnyt omakseen kesyttämällä sen villistä luonnosta palvelemaan esteettisyyttä ja käytettävyyttä.
Ihmeellinen kivi? Anne Hanhiniemi
Rakennamme pihoja.
Taru, Jenni, minä itse ja kymmenkunta yrityksemme työntekijää olemme naputelleet pihoille tuhansia maakiviä. Graniitit, sälvät, gneissit, hiekkakivet ja rapakiviksi kutsutut ovat tulleet tutuiksi,
mutta yhtä en ole koskaan ennen tavannut – nimesin sen Entti-kiveksi löytöpaikan mukaan.
Elokuussa kaivoimme tontin saviseen maahan kaapeliojaa – ei ollut kiviä, mutta saven pinnalla näytti olevan miltei mustaksi muumioitunut omena.
Omena? Omenapuuta vain ei ollut lähistöllä. Poimin savisen pallukan, se olikin yllättävän painava, pesin puhtaaksi ja aloin tutkia:
• muoto pyöreähkö, vähän kolmiomainen
• läpimitta leveimmältä kohdalta 60 mm ja paino 310 grammaa
• pinta lasimainen, tumman mahongin värinen, kärjestä kiiltävä ja sileä
• sivuilla erikokoisia painaumia
• ’peräpää’ epätasainen ja mattapintaisempi, terrakotan värinen läiskä
Ihan väistämättä mieleen nousi ilmakehässä palanut avaruuskivi – meteoriitti. Niitähän sataa taivaalta.
Paitsi ei sada – vain noin joka tuhannes meteoriitiksi luultu kivi on peräisin ilmakehän tuolta puolen ja Suomessakin niitä on luetteloitu vain 13.
