”Kerran ikivanhoina aikoina Longmenin rotkossa kasvoi Paulownia-puu, todellinen metsän kuningas. Se kurkotti latvaansa keskustellakseen tähtien kanssa ja sen juuret työntyivät syvälle maahan liittäen niiden pronssiset kiemurat alla nukkuvan hopealohikäärmeen lonkeroihin.
Kerran voimakas velho teki tästä puusta ihmeellisen harpun, jonka itsepäisen hengen taltuttaminen olisi mahdollista vain kaikista suurimmalle soittajalle.
Kiinan keisari piti pitkään soitinta aarteenaan, mutta turhia olivat kaikkien yritykset saada sävelmiä esiin sen kielistä. Heidän äärimmäisiin ponnistuksiinsa harpusta ei irronnut kuin kovia ylenkatseen sointuja, jotka sopivat huonosti heidän tahtomiinsa lauluihin. Harppu kieltäytyi tunnustamasta mestaria.
Lopulta paikalle saapui harpistien prinssi Bai Ya.
Hellin käsin hän hyväili harppua kuin yrittäisi rauhoittaa levotonta hevosta ja kosketti pehmeästi sen kieliä.
Hän lauloi luonnosta ja vuodenajoista, korkeista vuorista ja virtaavista vesistä ja kaikista muistoista, joita puu herätti hänessä. Vielä kerran kevään lempeä henkäys soi sen oksistossa. Tanssiessaan alas rotkoa nuoret vesiputoukset nauroivat puhkeaville kukille. Pian kuultiin kesän uneksivat äänet seurassaan lukuisat hyönteiset, sateen pehmeä rytmi ja käen kukunta.
Kuule! Tiikeri karjuu – laakso vastaa takaisin. On syksy ja erämaan yössä terävänä kuin miekka loistaa kuu pakkasenpuremassa ruohossa. Nyt hallitsee talvi ja lumen peittämässä ilmassa kieppuu joutsenparvia ja ropisevat rakeet hakkaavat oksia raivoisalla mielihyvällä.
Sitten Bai Ya vaihtoi sävellajia ja lauloi rakkaudesta. Metsä keinui kuin innokas kosija syvästi omien ajatustensa vallassa. Korkealla kuin kopea neito kiisi kirkas ja kaunis pilvi. Ohi kulkiessaan se jätti jälkeensä pitkiä varjoja, jotka olivat mustia kuin epätoivo. Jälleen tunnelma muuttui: Bai Ya lauloi sodasta, yhteen iskevästä teräksestä ja tömistelevistä hevosista. Harpussa nousi Longmenin myrsky, lohikäärme ratsasti salamalla ja jylisevä lumivyöry syöksyi läpi kukkuloiden.
Haltioituneena Taivaallinen hallitsija kysyi Bai Yalta, mihin perustui hänen voittonsa salaisuus. ”Herra”, hän vastasi, ”muut epäonnistuivat koska he eivät laulaneet muusta kuin itsestään. Minä annoin harpun valita aiheensa enkä todellakaan tiennyt oliko harppu Bai Ya vai Bai Ya harppu.”