Kasvustojen suojaaminen ja hyvä suunnittelu ovat parhaat avut talven tuhoja vastaan.

Talvi tulee, sille ei voi oikein mitään. Minkälainen talvi sitten? Hurjat pakkaset, paljon lunta, molemmat? Pihan- tai puutarhanhoitajan on toki tiedettävä, minkälaisia talvia alueella on keskimäärin, jotta voi mitoittaa mahdolliset suojaustoimet oikein. Esimerkiksi täällä Turun seudulla on merkittävästi lauhempaa ja vähälumisempaa kuin kirjoittajan kotipaikalla Mikkelissä. Toisaalta voimakkaasti purevat pohjoisenpuoliset tuulet ovat täällä meren läheisyydessä tavallisempia. Kaikki suomalaiset ovat kuitenkin samassa sopassa kasviensa ja rakenteidensa kanssa: talvi on koetus ihmiselle – ja toki myös eläimille ja kasveillekin. Mitä riskejä talvi tuo pihaan ja mitä voin tehdä ne minimoidakseni?

Lumen paino –
Tämä on niin kasvien kuin rakenteidenkin riesana. Heikosti runkoon kiinnittyneet oksat voivat helposti katkeilla jättäen pahan haavan puun runkoon, kun lumi kerääntyy oksalle. Runsaslumisina talvina myös isommat, haurasoksaiset koristepensaat kuten syyshortensia ja alppiruusut voivat kärsiä. Paras suojaus lumen painolta puille on niiden rakenteen leikkaaminen kuntoon ennen talvea. Tykkyyntyvää lunta voi myös käydä tökkimässä puiden ja pensaiden oksilta alas. Harvinaisuuksien, kuten vaikkapa sinisateen (Wisteria) suojaukseen kannattaa panostaa jopa laudoista rakennetun lumikatteen (esim. tiipiin kaltainen) verran.

Kevätpaahde (ahava) –
Tämä on ikivihreiden kasvien riesa. Keväinen auringonvalo herättää kasvin maanpäällisen osan horroksesta ja kuivat tuulet lisäävät soluhengitystä lehtien tai neulasten pinnalla. Kasvi alkaa haihduttaa vettä, mutta voi, jos juuristo on vielä jäässä. Kasvi kirjaimellisesti haihduttaa itsensä hengiltä. Tältä voi suojautua verhoamalla kasvustoja varjokankaaseen, juuttisäkkeihin tai (pakkastakin vastaan auttavaan) huopaan. Paras tapa estää kevätpaahteen tuhoava vaikutus on suunnitella kasvien sijainnit alun perin niin, etteivät kevään aurinko tai tuulet pääse puremaan ikivihreisiin kasveihin täydellä teholla. Samoin kohopenkki hikevään maahan rakennettuna edesauttaa kasvin juuriston sulamista, jolloin ahavan vaikutus vähenee.

Jyrsivät eläimet –
Hirvi, valkohäntäkauris, villikani, peltomyyrä. Nämä ja monet muutkin eläimet ovat tiukoilla ravinnon suhteen talvella. Luonnossa monet kasvit ovat erikoistuneet siihen, etteivät niitä tuhoeläimet kovin haittaa. Rakennetuilla pihoilla, lajikemäärien kasvaessa ja valintojen painottuessa satoisuuteen, komeaan ulkonäköön tai runsaaseen kukintaan ei useinkaan voi samassa paketissa saada maksimaalisen voimakasta ja vastustuskykyistä kuorta, juuristoa tai versostoa. Näiden haittojen torjuntaan on keinoja vaikka minkälaisia. Hajupalloja, piipittimiä, maantäristimiä, valkosipulia istutusalueelle ja ties mitä. Tarinat keinojen toimivuuksista vaihtelevat voimakkaasti. On kenties vain koetettava, mikä omalla pihalla toimii. Ainut täysin varma tapa pitää (pieniä) jyrsijöitä loitolla on mekaaninen suojaus. Se tarkoittaa sitä, että suojattava kasvi saa ympärilleen suojaavan kehän esimerkiksi jänisverkosta ja maanalaisesta myyräverkosta. Käytännössä peuraa on hyvin hankala torjua, hirveä vielä vaikeampi. Kyseessä ovat isot eläimet, jotka ulottuvat korkealle ja joiden kaulat sallivat pujottautumisen ahtaisiin, muutoin suojattuihin paikkoihin. Eräs metsätaloudessa käytetty hirventorjuntakeino on hiilidioksiditykki, joka asetetaan maastoon. Tykki aiheuttaa voimakkaan pamahduksen tietyin väliajoin. Tämä omalla pihalla saattaisi kyllä haitata naapureita, eivätkä omatkaan lautaset välttämättä hyllyssä pysyisi.

Pakkasvauriot –
Pakkanen puree kasveihin lujasti varsinkin silloin, kun kasvin maanpäällinen osa ei ole kyennyt kuivumaan syksyllä. Kuivuminen on osa kasvin talveen varustautumista, jolloin solunesteet pyrkivät imeytymään juuristoon vieden ravinteet mukanaan suojaan. Tämä tapahtuu maaperän kuivumisen sekä kuihtuvan maanpäällisen osan yhteispelillä. Jos juuristo on täysin kostea ja turvonnut syksyllä ennen kasvin tuleentumista, ei juuristoon enää mahdu nestettä ja niin kasvin maanpäällinen osa jää liian vesipitoiseksi. Sitten koittavat pakkaset. Rungoissa ja oksissa oleva vesi jäätyy laajentuen samalla noin 10%. Monesti kasvi ei kestä tällaista rungonsisäistä paineenkasvua ja niin puuaines sekä kuori halkeavat. Lopputulemana on paha haava, eikä se useinkaan jää ainoaksi. Suomessa on ollut tämän ilmiön vuoksi useita katovuosia etenkin omenapuiden kohdalla. Toki pakkanen voi ilman kosteuttakin palelluttaa silmuja tai versoja. Nämä kaksi yhdessä ovat kuitenkin varsinainen tuhoyhdistelmä. Mikä siis neuvoksi? Kasvuston pohjamaana olisi hyvä olla hiekan- tai moreeninsekaista maata jotta kasvualusta voi kuivua myös syksyn sateiden aikana. Käytännössä tällainen voi olla hyvin työlästä järjestää etenkin täällä Varsinais-Suomessa (savimaata riittää…), mutta riittävällä maansiirrolla voi tätäkin riskiä hallita. Myös kohopenkkiin istuttaminen auttaa kasvualustaa kuivumaan riittävästi.

Juuriston paleltuminen –
Tämä koskee erityisesti herkkäjuurisia kasveja, kuten kärhöjä, monia ruusuja ja viiniköynnöksiä. Myös perennamaat voivat kärsiä vähälumisesta, kovapakkasisesta talvesta. Suojautumiseen tarvitaan lämpöä eristävä kerros juuristojen päälle. Tähän sopivat hyvin: kuorikate, havut, turve, sahanpuru tai lumi. Muista että pakkassuojan tärkein ominaisuus on sen ilmavuus: juuri havujen, kuorenpalasten ja turpeen rakenteen sisään jäävät ilma toimii lämpöeristeenä. Tiukkaan tampattu materiaali eristää siis huonommin kylmyyttä kuin ilmava. Liian tiivis eriste myös altistaa sienitaudeille – ne eivät viihdy ilmavissa olosuhteissa, kun kosteus pääsee haihtumaan ja ilma vaihtuu. Pakkaslumi on oivallinen (ja ilmainen) lämpöeriste. Lapioi sitä mahdollisuuksien mukaan runsas kerros herkkien juurialueiden päälle.

Näissä riittää jo ajattelemisen aihetta. Toki kaikkea ei voi hallita eikä sellaisen yrittäminen kannatakaan. Kasveja on aina kuollut talvella ja niin tulee myös aina olemaan. Oma elinympäristö on kuitenkin tärkeä ilon ja toimeliaisuuden lähde, siitä on siis syytä pitää huolta. Sopivalla tarkkuudella.